JAA
7.5.1995. Päivämäärä, joka muutti Suomen. Enää ei jurotettu hiljaa. Tavattiin torilla, halailtiin vieraita, uskottiin unelmiin ja niiden toteutumiseen. Suomi oli jääkiekon maailmanmestari.

Kieltämättä mielessä oli ajatus siitä, miksi tämä elokuva piti tehdä. Eikö vuoden 95 MM-kulta ole jo loppuun kaluttu, kun uusikin mestaruus on voitettu. Samoin vanha hokema ”ennemmin helvetti jäätyy kuin Suomi voittaa Euroviisut” on laulettu suohon. Toisaalta Suomi 100 -teemaan kertomus ikuisesta häviäjäkansasta, joukkuehengestä ja kansallisen itsetunnon noususta sopii kuin erkka lapaan.

Aleksi Mäkelän (HäjytPahat pojat, Vares, Matti) ohjaus keskittyy vuoden 95 finaaliviikonloppuun Suomessa ja Ruotsissa. Välieristä tiensä unelmafinaaliin selvittävät rakkaat viholliset. Siinä missä suomalaiset ovat hölmistyneen epäuskoisia ja menneiden häviöiden valmiiksi lannistamia, ruotsalaiset uhkuvat voitonvarmuutta ja suunnittelevat jo mestaruusjuhlia. Ruotsin jääkiekkoliitto kinastelee lähinnä teetettyjen kultakypärien mallista ja logosta, lama-Suomi kärvistelee kaljakuppiloissa.

95 alkaa vakuuttavalla kuva- ja selostuskavalkadilla aiempien MM-kisojen ratkaisunhetkistä ja karvaista tappioista. Suomen kiekkoliitto ja valmennusjohto on kriisissä, häpeällinen tappioputki painaa. Eurodancen tahtiin yökerhossa estoitta joraava ruotsalainen Curt Lindström kiinnittää johdon huomion. Vitsistä tulee totta – ja Curresta Suomen valmentaja.

Käsikirjoittajat Joona Tena, Tatiana Elf ja Juha Karvanen tarkastelevat kiekkojoukkueen harjoitusten, yhteishengen luomisen ja finaalipeliin latautumisen lisäksi sitä henkistä ilmapiiriä, missä Suomi ja suomalaiset kisakatsomot elivät. Tarinoissa seurataan yksinhuoltajaäitiä (Laura Birn), joka elää ja hengittää kiekkomaailmaa 12-vuotiaan poikansa treenien kautta. Kiekkomutsi yrittää hankkia rahaa uusiin luistimiin, vaikka valmentaja (Samuli Edelmann) torppaakin pojan etenemishaaveita. Toisaalla on pettynyt duunarikolmikko (Ylermi Rajamaa, Kalle Lamberg, Samuli Niittymäki), veijarit jotka päättävät lähteä tapahtumarikkaalle ruotsinlaivamatkalle ja kostopuuhiin Tukholmaan. Kolmantena tarinalinjana on kuolemansairas entinen pelaaja (Pekka Strang), joka haluaisi saada vanhat joukkuekaverit (mm. Mikko Leppilampi ja Timo Lavikainen) seuraamaan finaalia saattokotiin.

Tähtinä staroja ja taviksia

Elokuvan Leijonamiehistöksi on valittu joukko nuoria näyttelijöitä ja amatöörejä, kaikilla jonkinlaista kiekkotaustaa. Keskeisimmissä rooleissa ovat ammattinäyttelijät. Neuvonantajana on toiminut vuoden 95 maailmanmestari Jere Lehtinen. Tekijät ovat päätyneet aivan ymmärrettävään ja toimivaankin ratkaisuun. Näyttelijäjoukkue on jäällä vain parissa treenikohtauksessa, muuten välierien ja finaalin kuvasto selostuksineen on aitoa arkistomateriaalia. Arkistokuvien väliin on leikattu fiktiivisiä otoksia jäältä ja pukukopista. Näin finaaliottelun autenttisuus säilyy, ja katsojat saavat elää jälleen kerran Ville Peltosen kypärätempun, sen kuinka ”Ruotsin puolustus pelataan kebabkioskille” ja kuinka ”se on siinä!”

95 luistelee vakavan, tosipohjaisen elokuvan ja veijarikomedian rajapinnoilla. Tietyt juonenkäänteet ovat ennalta-arvattavia, tietyt absurdeja. Valmentajan paineita kuvataan hyvin. Curt Lindström (Jens Hulten) kärsii painajaisista ja saa paniikkikohtauksen Tukholman katuja juosten ja näkyjä nähden. Ruotsin jääkiekkoliiton äärimmäisen toimelias tapahtumavastaava (Frida Hallgren) järjestelee täysin varmoja kultajuhlia rinta rottingilla ja lyödään lyötyä -mentaliteetilla. Suurin osa Leijonista jää pelkiksi statisteiksi. Esiin nousevat Saku Koivu (Jon Jon Geitel), Timo Jutila (Joel Hirvonen) ja Ville Peltonen (Akseli Kouki). Tekijät nostavat keskiöön varamaalivahti Jukka Tammen (Lauri Tilkanen). Luukkuvahti on joukkueen ”ulkopuolinen”, tarkkailija, mutta kuitenkin joukkuetta vahvistava ja yhdistävä hahmo.

Meille ysärin kokeneille 95 on nostalgiatrippi ajan hittibiiseineen, vaatteineen ja kampauksineen. Kaikissa stereotypioissaan ja tahattomassa koomisuudessaan se on muistutus yhteisöllisyydestä, suomalaisuudesta ja itsetunnon noususta. Tekemällä kaiken ”lite bättre”, aina hieman paremmin, keskinkertainenkin voi yltää huipulle.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
95
JAA
Edellinen artikkeliSuomi-simulaattori My Summer Car sai käsiasemodin
Seuraava artikkeliMarvelin Musta Pantteri tuhoaa paikkoja ja autoja uudessa teaserissa