Mainos

Alpha-Team iskee nyt 2010-luvun tyyliin myös Blu-rayna, Extended Cut -versiona.
Kun vanhat Army Ranger –sotilaat löytävät toinen toisensa vahingossa pelastusoperaation siimeksestä, he päättävät yhdessä perustaa lyömättömän yhteishenkensä vuoksi oman erikoisjoukkonsa A-Teamin. USAn armeija toki innostuu poikien saavutuksesta ja pitää herroja salaisena aseenaan.

Yhdessä he taistelevat kahdeksan vuoden ajan vääryyttä vastaan, kunnes heidät lavastetaan suuren sotaherran tappajiksi. A-Team hyllytetään ja action-ukkelit pistetään kymmeneksi vuodeksi linnaan.

Puolen vuoden kuluttua heidät kuitenkin vapautetaan salaa, jolloin heidän tulisi hoitaa mittava väärennetyn rahan paljastusoperaatio, ja saada varastetut painolaatat takaisin Euroopasta. Samalla tiimi suunnittelee puhdistavansa maineensa ja vangitsevansa oikean pahiksen, kuka tämä sitten ikinä onkaan.

Mainos

Action-manit sotimassa

Juoni ei ole kummoinen, mutta räjähdyksiä ja näyttäviä toimintakohtauksia on senkin edestä. Vaikka äksöniä on koko ajan, lähes taukoamatta, ei se tee leffasta puuduttavaa seurattavaa. Toiminnan yhteyteen kun on upotettu hauskasti myös juonta kuljettavia elementtejä ja joissain kohtauksissa on jopa pientä puzzlea toiminnan ohella. Toisin sanoen juoni toimii!

Näyttelijäkaartiin kuuluu kovanaama Liam Neeson, babyface Bradley Cooper, voimakas, mutta sympaattinen tummamies Quinton jackson, hullu lentäjä Sharlto Copley, sekä Emma Thompsonia uskomattoman paljon muistuttava Jessica Biel. Heidän roolinsa eivät ole hirveän syväluotaavia, vaan enemmänkin Teenage Mutant Ninja Hero Turtles -tyyppisiä sarjakuvahahmoja. Kaikilla on perusluonne ja juoni hoitaa niihin täytettä. Tämä toimii A-Teamissa, mutta draamaelokuvassa tilannne olisi todella naurettava.

Entinen kapteeni, nykyinen luutnantti

Blu-ray -julkaisu sisältää kaksi versiota leffasta. Teatteriversion ja vartin pidemmän Extended Cut -version. Allekirjoittanut ei huomannut täysin uusia kohtia lainkaan, mutta joitain kohtauksia oli pidennetty minuutilla tai puolella. Mitään megalomaanista ei Extended Cut siis siäsällä.

Bonuksista kuitenkin löytyy sitten enemmän uutta matskua, sillä toiset 10 minuuttia on mahdollista katsoa poistettuja kohtauksia. Lisäksi kiekolla on kommenttiraitaa, ja koosteita.

Kaiken kukkuraksi BD-version mukana tulee myös DVD-versio ja Digital Copy -versio, joka toimii Windows-pohjaisissa PC-koneissa. Tämän voi kopioida vain kerran ja thats it!

…ja toki Blu-ra version kuva ja ääni hivelevät aisteja. Leffaa kelpaa katsella isoltakin ruudulta ja kankaalta. Mitä isompi kangas, sen suurempi elämys.

Baracus

Musiikki, visuaaliset tehosteet, toimintakohtaukset ja stuntit ovat tämän elokuvan suola. Selaista kaipaavalle, on A-Team rahan arvoinen elämys, jota ei kannata missata. Syvällisempää kerrontaa arvostavalle, ei A-Team anna muuta kuin päänsärkyä.

KE

Mainos