Mainos

Vuonna 1999 joukko nuoria michiganilaisia teinipoikia otti projektikseen päästä eroon neitsyydestään, keinolla millä hyvänsä. Jokainen siinä loppujen lopuksi onnistui ja pahiten nolatuin poika Jim (Jason Biggs) sai pysyvän parisuhteenkin. Nyt 13 vuotta myöhemmin Jimillä ja Michellellä (Alyson Hannigan) on pieni vauvva ja parisuhde kukoistaa kaiken muun paitsi seksin kohdalla. Kun he palaavat viikonlopuksi vanhoille kotiseuduilleen luokkakokoukseen, huomaavat he seksin puutteen olevan yleisempikin ongelma. Seksi ei kuitenkaan ole nyt pääasiassa, sillä vanhojen luokkakavereiden tapaaminen on ykkösjuttu. Kaikki ovat muuttuneet, paitsi Stifler (Sean William Scott), joka on yhtä ärsyttävä kuin 13 vuotta sitten.

Perhe

Amierican Pie -elokuvan jatko-osat ovat olleet kaikki toinen toistaan huonompia, joten odotukset elokuvasarjan seitsemättä osaa kohtaan eivät ole korkealla. Onneksi American Luokkakokous on kuitenkin yllättävän hyvä, ja jopa viihdyttävä hentoisesta tarinastaan huolimatta.

Mainos

Biitsi

On hauska nähdä miten kaikki ensimmäisestä osasta tutut hahmot (ja niiden näyttelijät) ovat muuttuneet ja miten hyvin kaikki on loppujen lopuksi kirjoitettu. Elokuvaan on saatu mukaan myös uusia virkistäviä noloja tilanteita ja sitä samaa tuttua joka pojan unelmaa, eli tissejä.

Teinitissit

Bonusarkusta löytyy kattava lajitelma kulissien takaista aineistoa, poistettuja kohtauksia, pilalle menneita kohtauksia ja pidennettyjä otoksia. Löytyypä BD-kiekolta vielä interaktiivinen vuosikirjakin!

American Pie: Luokkakokous on hyvä komedia, ronskine läppineen ja se toimii kuin tauti ykkösosan jatko-osana. Kaikki muut piirakat kannattaa sivuuttaa ja unohtaa.

KE

Mainos