Mainos

Kukaan tuskin tunnistaa Kevin Conroyta kadulla, mutta hänen äänensä kaikki tuntevat. Hän on se oikea Batman.

Conroyn ääntä on kuunneltu vuosikymmenet eri formaateissa. Hän on tuttu Batman-animaatiosarjoista ja elokuvista sekä Batman: Arkham ja Injustice -peleistä.

Conroy avautui roolistaan Comic Con -paneelissa San Diegossa.

Mainos

– Ääninäytteleminen on hauskaa. Kun teemme elokuvaa tai sarjaa, meitä on useita näyttelijöitä äänityskopissa ja pysyttelemme suuriltaosin käsikirjoituksessa, mutta improvisoimme paljon. Se on lystiä, Conroy aloittaa.

Peliäänien tekeminen onkin tuskaisempi taival.

– Se on kamalaa. Pelien dialogit äänitetään lause kerrallaan. Pelissä kaikki muuttuu sen mukaan, mitä valintoja pelaaja tekee ja missä järjestyksessä.

Työpäivät peliäänityksissä ovat kahdeksantuntisia. Istun neljä tuntia kopissa puhumassa irrallisia lauseta, kuten ”Mikähän tämä on?”, sitten on tunnin lounastauko ja taas neljä tuntia lauseiden hokemista – yksin kopissa, Conroy manaa.

Conroy kertoo, että motivaatio pitää luoda itse ja kaikki on kiinni asenteesta.

– Batman: Arkham Knight -pelissä oli yhteensä 37 000 repliikkiä. Niistä 36 000 oli minun, tähti summaa.

Conroy todella omaa Batman-asenteen!

Mainos