JAA

Strippari (Julia Voth), psykolutka (Ameríca Olivo) ja seksipommi (Erin Cummings) ovat päätyneet hullun parittajan (Michael Hurst) kanssa aavikolle. Nämä seksikkäät silikonitissinaiset etsivät epätoivoisesti aavikolta piilotettua 200 miljoonan dollarin aarretta ja pakenevat samalla pahiksista pahinta Pinkya ja muita aarteenmetsästäjiä. Siinäpä juoni.

 

Puolet leffasta on kuvattu aavikolla seksikkäiden horojen kanssa jotka ampuvat ja tappelevat. Puolet on kuvattu studiossa greenscreeniä vasten ja keyattu huonosti, joten vihreät reunat voi vielä erottaa selvästi kuvasta. 80-luvun B-leffoja imitoiva Bitch Slap on alkuasetelman illuusiosta poiketen varsin huono leffa. Ohjaus on visuaalisesti todella komeaa, mutta tarinankerronnassa se ontuu täydellisesti. Se yrittää kertoa huonon tarinan, joka on varmasti kirjoitettu alle päivässä. Kaiken lisäksi leffa on aivan liian ylipitkä, eikä leffan horot jaksa kiinnostaa läheskään 1h 40 minuuttia, vaikka neitoihin onkin piiloitettu easter eggejä, jotka löytää vain tarkkasilmäinen stalkkaaja.

 Väkivalta on överin veristä ja taistelukohtaukset ovat mainiosta stuntkoordinaatiosta huolimatta kökköjä. Yleensä niidenkin tarkoitus on vain esitellä päähorojen tissivakoa, sääriä, napaa tai pakaroita. Onpa mukaan ängetty vielä täysin aiheeseen riippumatonta tyttöjen välistä rakastelua, ratsastusta ja vesisotaa, jottei touhu käy täysin yksitoikkoiseksi.

 

Teknisesti Blu-ray -version kuva on huippulaatua. Se on jopa niin hyvää, että se paljastaa kaikki leffan tarkoituksella tehdyt virheet. Ääniraita on DTS HD Master Audiolla jyskyttävä bassontäyteinen subwoofer ilottelu, jossa ei todellakaan ole moitteen sanaa.

    Bonuksia on yllättävän paljon. Mukana on kinuskitytön (Minae Noji) seksuaalisen häirinnän opas työpaikoille, parin minutin promovideoita mm. stuntkouluttajasta ja Kinkystä, puolentoista tunnin mittainen dokumentti leffan tuotannosta ja yhdeksän muuta promovideota. Näiden lisäksi löytyy vielä pari traileria ja poistettuja kohtauksia. Kaikki nämä vielä HD-resoluutiossa.

 

Tissivaoista, täyteläisistä takamuksista, aseista ja väkivallasta pitäville Bitch Slap on tutustumisen arvoinen, mutta oikeasti parempaa viihdettä saa kun katsoo ensin hyvän toimintaleffan ja sen perään vaikka pornoa. Pornossa sentään lopuksi tissit ja muut juotikkaat näytetään.

 

KE