Mainos

George Jung (Johnny Depp) oli mies, joka loi maailman kokaiinimarkkinat sellaisiksi, joita ne ovat tänä päivänä.
Kaikki alkoi 1970-luvulla, jolloin George vielä välitti ruohoa pikkukaupungissaan. Mies saa ruohobisneksen kasvamaan nopeasti ja päättääkin laajentaa vehkeilynsä kokoaiiniin. Pian herra tekee jengeineen miljoonia ja kokaiini muuttuu trendikkääksi bailuhuumeeksi. Yrjö jää kuitenkin pian kiinni ja saa myös muiden huumemiesten vihat ja petokset niskoilleen. Edes ihana Mirtha-vaimo (Penélope Cruz) ei saa miestään aisoihin.

Blow on kiinnostava tarina kokaiinin julkitulon synnystä. Se on uskomattoman kiehtovasti kerrottu tositapahtumiin perustuva draamatarina, joka pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Hyvillä näyttelijöillä varustettu komediallinen kerronta on mitä loistavinta viihdykettä, varsinkin jos odotukset ovat täysin nollissa.

Depp
George on kokaiinitrendin keksijä – hän viruu edelleen vankilassa, aina vuoteen 2015 asti.

Mainos

Elokuvan casting on valittu huolella ja hyvin. Johnny Deppin karismaattinen hahmo on hyvinkin samaistuttavissa, vaikka miehen letti onkin koko elokuvan ajan järkyttävä. Cruz puolestaan esittää hyvin pintaliitoeukkoa, johon ei tekisi mieli koske pitkällä tikullakaan. Myös kriminaalit on castattu loistavasti.

Cruz

Blow-elokuvan BD-bonukset sisältävät lauman koosteita, tuotantopäiväkirjan, poistettuja kohtauksia, kommenttiraitoja, musavideon ja trailereita. Kaikki perussetti on siis kasassa – teräväpiirtona.

Vaikka leffa on 10 vuotta vanha, on kuvanlaatu teräväpiirtoisena erittäin yksityiskohtaista. Cruzin pisamat loistavat tarkkoina ja Deppin silmäryppyjä ei voi olla huomaamatta.

Blow on parasta draamakomediaa mitä on kymmenen vuoden aikana tehty, joten jos se on jäänyt näkemättä, kannattaa se ehdottomasti kurkata.

KE

Mainos