JAA
Solomon Northup (Chiwetel Eijofor) on vapaa tummaihoinen mies, joka elelee 1800-luvun New Yorkissa. Viulistin töitä tekevä perheen isä saa rahakkaan työtarjouksen ja lähtee sirkuspromoottorien matkaan. Lupaava työmatka muuttaa Solomonin elämän ja mies päätyy estradien sijaan orjaksi Louisianan puuvillaplantaaseille.
 
safka
 
Tositapahtumiin perustuva elokuva käynnistyy hitaasti ja katsoja saa odottaa pitkään tarinan alkamista. Osa kohtauksista on erityisen raakoja, mutta kokonaisuudessaan elokuva on kesyä katsottavaa. Naisorjan ruoskiminen ja Solomonin roikkuminen hirsipuussa ovat varmastikin elokuvan pahimmat väkivaltakohtaukset.
 
Solomon Northup on itse kirjoittanut Twelve Years a Slave -kirjan, johon elokuva perustuu. Tarinan todenperäisyyttä ei ole voitu täysin todistaa, mutta ei myöskään kumota. Valkokankaalla nähtävän version on ohjannut brittiläinen Steve McQueen. Miehen aiempiin töihin lukeutuvat muun muassa palkitut Hunger ja Shame -elokuvat. 12 Years a Slave -elokuva kahmaisi keväällä 2014 kolme Oscar-palkintoa. Elokuvassa nähdään myös Hollywoodin kultapoika Brad Pitt.
 
Viulu
 
Leffan musiikki on paikka paikoin erittäinkin hämmentävää kuunneltavaa. Turha kikkailu olisikin ollut syytä jättää pois ja keskittyä vain itse tarinaan.  Samanlainen sekavuus näkyy myös kuvaustyylissä. Aika ajoin puuduttavan pitkät otokset saavat katsojan hamuamaan kelausnappulaa. Kokonaisuudesta puuttui se jokin, joka saa ihmisen katsomaan elokuvan yhä uudelleen ja uudelleen.
 
Blu-ray-bonuksista löytyvät dokumentaarit A Historical portrait ja The Team The Score.