Mainos
Vuonna 2009 somalimerirosvot hyökkäsivät Maersk Alabama -rahtilaivaan ja valtasivat sen aseilla uhaten. Urhea kapteeni Richard Phillips (Tom Hanks) onnistui kuitenkin pitämään hommaa edes jotenkuten hanskassa, mutta pian molemmat osapuolet huomasivat olevansa kohtalon omia. Tähän tositarinaan pohjautuu Paul Greengrassin ohjaama Captain Phillips.
 
 
Captain Phillips on vaikuttava jo siksi, että se on tositapahtumiin perustuva. Yleensä tämä termi ei vakuuta sellaisenaan, mutta Captain Phillipsin tarinassa se vakuuttaa.
 
Elokuva on kerronnallisesti todella imuisa. Se avautuu pikkuhiljaa, vaikka siirtymä Yhdysvalloista Afrikan itäpuolelle tapahtuukin silmänräpayksessä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä panttivankitilanteessa otetaan aikaa. Elokuva on poikkeuksellisesti loppuun saakka todella kiehtova, eikä sen loppuratkaisua ole muutenkaan sössitty.
 
Hanks vetää jälleen kerran uskomattoman hyvän roolin, ja vakuuttaa taas näyttelijäinkyvyillään olevansa yksi Hollywoodin taidokkaimmista miesnäyttelijöistä.
 
 
Bonuspuolelta löytyy milenkiintoisia katsauksia kulisseihin, mutta myös todellisiin tapahtumiin aitojen arkistokuvien kera. Nämä, jos jotkut tuovat vielä lisää vaikuttavuutta elokuvaan.
 
Captain Phillips on BD-pakettina täyttä kultaa ja erittäin suositeltava hankinta kaikille jännityksen ja draaman ystäville.
Mainos