Mainos
Mikä on, kun mieheltä ei irtoa? Ei Kiitos näyttää mitä kaikkea halukas nainen on valmis tekemään saadakseen vipinää vällyjen väliin.
 
Nelikymppisen Helin (Anu Sinisalo) elämässä ei ulkoisesti ole mitään moitittavaa. Avioliitto on kestänyt jo vuosia, ja teini-ikäinen tytärkään ei aiheuta päänvaivaa. Helin aviomies Matti (Ville Virtanen) kokkaa, siivoaa ja halii. Helin elämästä puuttuu kuitenkin yksi olennainen asia, seksi. Matti ei lämpene vaimonsa yrityksille ja Helin ajatuksissa ei kohta enää pyöri mikään muu, kuin kunnon yhdyntä. Heli törmää työssään nuoreen ja viriiliin Jarnoon (Kai Vaine), joka lopettaa naisen kuivakauden.  
 
 
Anna-Leena Härkösen Ei Kiitos -romaaniin perustuva elokuva kuvaa humoristisella tavalla naisen haluja ja miehen kieltäytymistä. Elokuva on kerrassaan hulvatonta katseltavaa. Heli haluaisi kovasti tulla tyydytetyksi miehensä toimesta, mutta rakas siippa ei letkauta korviaan naisen kiihkeille yrityksille. Elokuvassa ääneen pääsevät niin halukkaat naiset, kuin haluttomat miehetkin.
 
Sinisalo ja Virtanen antavat katsojalle tunneskaalaa koko rahan edestä, taistellessaan omien oikeuksiensa puolesta. Heli yrittää kaikkensa mielikuvaleikeistä kiristämiseen, ja lopulta jopa pakottamiseen. Samalla Matti käy selvästi läpi kriisiä iästään ja saavutuksistaan, eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa petipuuhat vaimonsa kanssa.
 
Elokuvassa tapahtuu käänne, joka saa katsojan suhtautumaan hahmoihin uudella tavalla. Ei Kiitos näyttää, että suomalainen elokuva on parhaimmillaan, kun kuvataan seksiä ja parisuhteita arkisen humoristisella tavalla. Elokuva on suomalaisen elokuvateollisuuden positiivinen valopilkku.
 
Elokuvan ektsroissa on mukana musiikkivideo, poistettuja kohtauksia sekä making of -kuvia.
Mainos