Mainos
Tohtori Ryan Stone (Sandra Bullock) on ensimmäisellä avaruuslennollaan mekaanikkona. Hänen kanssaan avaruudessa on neljä muuta astronauttia, joista yksi on viimeistä avaruuskävelyään tekevä konkari Matt Kowalski (George Clooney). Kaikki näyttää rutiininomaiselta ja helpolta, kunnes venäläiset sössivät ja räjäyttävät oman satelliittinsa maapallon kiertoradalla. Epäoonistunut itsetuho aiheuttaa valtavan avaruusromulumipalloefektin, joka uhkaa Kowalskin ja Stonen miehittämää avaruusalusta tuhansien kilometrien tuntinopeudella. Pian koko avaruusasema on pistaleina ja vain Kowalski ja Stone ovat hengissä. He ajautuvat limboon, joka syöksee molemmat kauas emoalukselta, ympärillään vain avaruuden tyhjyys ja hupeneva happivara.
 
Yhteistyö
 
Gravity on Ihmisen pojat -ohjaaja Alfonso Cuarónin käsikirjoittama ja ohjaama agorafobinen trilleri. Sen kuvaus on jotain todella mahtavaa, josta esimerkkinä kerrottakoon, että ensimmäisen puolen tunnin aikana kuvakulma ei vaihdu kertaakaan. Käytössä on paljon gonzoa ja hyvin intensiivisiä pitkiä kuvia.
 
Jojo
 
George Clooney tekee perinteistä näyttelijäntyötään, tutussa flirttailevan itsevarmassa roolissaan. Paniikin hetkilläkin Clooney pitää päänsä kylmänä ja tilanteen hallussa. Sandra Bullock tekee puolestaan uransa parhaan roolin pelokkaana ja aitona mekaanikkonaisena, jolla on todellinen huoli selviytymisestään. Bullock on pilannut maineensa lukuisissa missihömppäkomedioissaan, joiden takia naisen uskottavuus on ollut vuosia kateissa. Nyt naikkonen on parhaassa roolissaan sitten Speed – kuoleman kyydissä -elokuvan.
 

Tämän kuvan ja sinipuna-3D-lasien avulla voi ottaa osviittaa leffan 3D-tehosteesta.
 
Gravity on elokuva, joka pitää nähdä kolmiulotteisena. Se on esimerkki täydellisestä 3D-leffasta, jossa tehosteella on luotu sekä syvyyttä, tunnelmaa, että intensiivisyyttäkin. Monesti elokuvan loppupuolella huomaa joutuvansa avaruusromun alle ja siksi nolosti väistelevänsä virtuaalikakkaa sohvalla. Graity vaatii kunnon kotieatterin ja 3D-toistimen päästäkseen oikeuksiinsa. 2D-versiota kannattaa vältää mikäli leffaa ei aikaisemmin ole nähnyt.
 
Bonusmateriaalia löytyy 2D-version levyltä lähes kolme tuntia. Pätkissä näytetään ja selitetään yksityiskohtaisesti elokuvan kuvaamisen ja toteuttamisen haasteet ja ratkaisut. Videot ovat erittäin mielenkiintoisia ja ne huomaa katsovansa helposti kaikki putkeen.
 
Gravity on Oscarinsa ansainnut ja siksi se saa täydet tähdet.
Mainos