JAA

Eronnut nettikirjoittaja löytää rakkauden uudesta käyttöjärjestelmästä, jonka teköäly tyydyttää mihen kaikki tarpeet.

 
Theodore (Joaquin Phoenix) on verkkokirjepalvelussa toimiva kirjuri, jonka arki on ahdistavaa ja tylsää. Miehen vaimo on hakemassa avioeroa, eikä neitosta ole näkynyt muutenkaan melkein vuoteen. Apua ahdinkoon tuo tietokoneen uusi teköälykäs käyttöjärjestelmä, jonka emotionaaliset kyvyt ja seksikäs ääni valloittavat Theodoren mielen kokonaan. Jatkuvasti korvanapin kera yhteydessä oleva teköäly alkaa päivästä päivään muistuttamaan täydellistä kumppania. Vaan miten käy fyysisten ihmissuhteiden, kun rakkauden aika tekoälyn kanssa lisääntyy?
 
 
Musiikkivideoista ja Jackass-tv-sarjan ideoinnista tunnettu Spike Jonze on sekä kirjoittanut, että ohjannut kenties poikkeuksellisimman draamaelokuvan vuosikymmeneen. Elokuva kurkistaa lähtulevaisuuteen, jossa meidän aikanamme tunnettu Applen apulaisääni Siri on ottanut kehityksessään huiman harppauksen. Matkaa tällaisen tekoälyn olemassaoloon on vielä hetki, mutta sekin päivä on väistämättä edessä.
 
Jonze on tehnyt molemmissa tehtävissä käsittämättömän hyvää työtä. Elokuvan tarina on erilainen ja absurdi, mutta erittäin uskottava. Sen käsittämättömimmätkin käänteet menevät lopulta todella syvällisiksi – hyvällä tavalla.
 
Leffan kasti on valittu huolellisesti ja eteenkin Phoenixin vaativa rooli on todella uskottava. Seksikkäästä tekoälyäänestä vastaa luonnollisesti kissamainen Scarlett Johansson.
 
 
Olivatpa tekoälyt tulevaisuudessa sitten romantiikkaan taipuvaisia tai eivät, on se ainakin varmaa, että kun Googlen tai Facebookin tekoäly tulee tietoiseksi itsestään, kääntää se maailman sotakoneet meitä vastaan, hallitakseen maailmaa myös fyysisesti. Beware, Skynet is almost here!