JAA

Muistatteko muutaman vuoden takaisen kupari- ja kultakaivoksen romahduksen Chilessä, jonne 33 kaivomiestä telkeytyi pariksi kuukaudeksi? The 33 kertoo siitä.

Vuonna 2010 tapahtunut, maailmaa ravisuttanut kaivosonnettomuus tapahtui Pohjois-Chilen aavikolla, San Josén sata vuotta vanhassa kaivoksessa, noin 750 metrin syvyydessä. Kaivosmiehet pelastettiin lukuisten yritysten ja erehdysten jälkeen, pari kuukautta myöhemmin, jonka jälkeen heistä tuli chileläisiä sankareita. Antonio Banderasin tähdittämä elokuva yrittää toisintaa tapahtumat mahdollisimman tarkasti, toiminnan, draaman ja jännityksen siivittämänä.

 

Varsin pienellä, noin 25 miljoonan dollarin budjetilla kyhätty The 33 on hyvä biografia ja imuisa jännäri. Se ei kuitenkaan onnistu pääsemään kuumottavasta asetelmastaan huolimatta kuumottavan hyväksi – hikikarpaloita kylvääväksi klassikoksi, vaan sortuu monessa asiassa keskinkertaisuuteen. The 33 on silti hyvä ja valaiseva katsaus kuuden vuoden takaisiin tapahtumiin.

Kun kaivosmiehet pelastettiin, he myivät tapauksesta kirja- ja elokuvaoikeuksia monille ohjaajille. Harmillisesti tämä versio ei ole aivan niin hyvä, kuin siitä olisi pienillä twisteillä voinut saada. Eniten kuitenkin harmittaa se, että kaivosmiesten synkästä salaisuudesta ei puhuta sanallakaan. What happens in kaivos, stays in kaivos – niin tälläkin kertaa.

Leffan käsikirjoittaja on muuten suomalainen Mikko Alanne – torille!

”What happens in kaivos, stays in kaivos”

Blu-rayn ekstrat koostuvat trailerista ja kahdesta kolmeminuuttisesta minidokumentaarista, jotka kertovat tehosteista ja elokuvan tärkeydestä.