JAA
Scifi-sodassa viime vuodet vellonut Call of Duty -pelisarja otti pelaajapalautteesta vaarin ja siirtyi lähemmäs alkuperäisiä COD-pelejä. Nyt soditaan Toisessa maailmansodassa.

Call of Duty: WWII -pelin kampanja alkaa näyttävästi. Asian ytimeen käydään suoraan kuuluisan Normandian maihinnousun myötä, jolla myös Steven Spielberg herkutteli Pelastakaa sotamies Ryan -elokuvallaan.

Tarina jatkuu Ranskan puolella edeten Saksaan. Toisesta maailmansodasta maistellaan verisimpiä herkkuhetkiä. Call of Duty -pelien tapaan jokaisessa chapterissa on yksi todella eeppinen Hollywood-hetki – jotka kaikki on tietenkin nähty jo trailereissa etukäteen.

Aloitetaan näjyvimmästä, eli grafiikasta. Arviokappaleena ollut PC-versio toimii visuaalisesti erittäin hyvin. Grafiikka on todella maukasta, vaikka ei aivan kaikkia viimeisimpiä renderöintikokkoja hyödynnäkään. Esimerkiksi Battlefield 1 näyttää paikoitellen paremmalta. Siitä huolimatta peli on huikean nätti.

Konsoliversiot on rakennettu moninpeli edellä, joten valtavia eroja ei löydy. Yllä oleva CandyLandin video avaa graafisia eroja konsoleilla.

Liekinheitin on uusi lelu. Sitä saa tosin käyttää liian vähän.

Kampanjan plussat ja miinukset

Call of Duty tarjoilee kampanjassaan jälleen kerran isolla kädellä kunnon Hollywood-viihdettä. Välivideoiden näyttelemisestä vastaavat Hollywood-starat mm. Transformers-komistus Josh Duhamel sekä Westworld-mies Jonathan Tucker. Äänitehosteet ja musiikit ovat luonnollisesti myös viimeisen päälle.

Tutun näköinen? Joo… jostain? Transformers-elokuvien sivuosasta.

Merkittävin uudistus kampanjatilassa tuo mukanaan myös haastetta. Pelaajan energiat eivät nimittäin palaudu enää automaattisesti. Pelaajan on manuaalisesti hoidettava itsensä sitominen. Ensiapupakkauksia saa lääkintämieheltä, ammuksia asemieheltä ja tarkkailija paljastaa mistä tulitetaan eniten. Muutokset ovat virkistäviä ja erittäin epä-callofdutymaisia.

Kampanja yrittää tarinallaan saada katsojan samaistumaan sotapoikain elämänkokemukseen. Laadukkaasti kirjoitettu, alle työpäivän mittainen kampanja onkin imuisa, mutta pelillisesti kampanja on harmittavan mielikuvitusköyhä. Peli nimittäin toistaa kaikki samat asiat kuin kaikkien edellisvuosien Call of Duty -kampanjat.

  • Autolla ajelu, check
  • Autosta ampuminen konekiväärillä, check
  • Lentokonekohtaus, check
  • Valtavat katastrofit kesken taistelun, check
  • Quicktime-kohtaukset, check
  • Samat juonenkäänteet kuin edellisissä, check

Suurimpana miinuksena on määittävä tallennusmekanismista, joka on PC-versiossa buginen. Peli ei aina hoksaa checkpointteja, jonka johdosta pelaaja saattaa joutua pelaamaan lähes koko chapterin uudelleen, mikäli sattuu kuolemaan loppuvaiheessa. Onneksi bugi ei tapahdu jokaisella pelikerralla, mutta se on olemassa – toistaiseksi.

Kaikesta itkemisestä huolimatta kampanja on viihdyttävä kuusituntinen.

Moninpeli lainaa Battlefieldilta

Call of Duty: WWII pitää tietenkin sisällään tavanomaisen COD-moninpelipaketin. PC:llä moninpeli asennetaan omana pelinään, joka vie lähemmäs 40 Gt kiintolevytilaa. Tämä sisältää tietysti myös zombi-tilan.

Moninpelikeskuksena toimii turha ja turhauttava harjoitusleiri, jossa voi halutessaan hioa taitojaan. Team Deadmatchit ja muut peruspelimuodot toimivat identtisesti vanhojen COD-pelien kanssa, joten vanha codittaja on heti kotonaan. Uudet puolestaan kuolevat non-stoppina, eivätkä pääse nauttimaat moninpelin iloista lainkaan. Vetraanit nimittäin pomppivat, loikkivat ja juoksevat raivokkaasti pitkin kenttiä ja napsivat headshotteja sellaiseen tahtiin, ettei noviiseilla ole minkäänasteista jakoa. Peli ei edes osaa sijoittaa huonompia pelaajia tasoisiinsa ryhmiin.

Pelaaja voi nyt valita itselleen ”pääjoukkueen”, joka tarjoilee pikkuetuja. Kaikkia rooleja voi silti pelata.

Mukana on myös jotain uutta. Nyt COD lainailee nimittäin ison sotaleikin Battlefieldiltä. War Mode tarjoilee isommat kartat, joissa pelaajat valloittavat omaa puoliskoaan erä erältä. Vastustajajoukkue yrittää pistää hanttiin minkä pystyy. War Mode on maukas, mutta yllättävän aliarvostettu. COD:lla on selvästi erityyppinen pelaajalunta kuin Bäfällä.

Moninpeli on saanut ensimmäisen viikonloppunsa aikana kritiikkiä karttojen vähyydestä (9+3), aseiden epätasapainosta ja epäreilusta moninpelaamisesta. Asiat varmasti päivittyvät palautteen myötä kohdilleen, mutta on totta, että COD-pelejä pelataan vähemmän taktisesti kuin Battlefieldeja. Bäfään tottuneet eivät varmasti tunne oloaan heti kotoisaksi. Pelaajien epäurheilijamainen käytös ei kuitenkaan ole pelikehittäjien vika.

 

Mukana on myös pakollinen zobi-pelitila, jota tähdittää niin ikään Hollwood-lärvejä. En tiedä miten suosittu zombitila oikeasti on, sillä käsitykseni mukaan sitä pelataan kokeilun vuoksi? Saatan olla väärässä, mutta itse kyllästyin zombitilaan jo 4 vuotta sitten. Sledgehammer Games on kuitenkin panostanut isosti zombitilaan, jopa niin paljon että siinäkin nähdään Hollywood-tähtiä.

Call of Duty: WWII on kaunis, viihdyttävä ja iso peli. Se pitää aivan takuulla jonnet otteessaan, mutta ei välttämättä saa vanhojen COD-pelien tai Bäfä-sotilaiden erektiota kunnon jöpötykseen. Hetken tätä hauskaa jaksaa, mutta kaukana ollaan siitä alkuperäisestä meinigistä. Yleisesti peli on kuitenkin premium-tasoa ja ajoittain helvetin hauskaa.