Mainos
Ella (Freja Teijonsaloh) ystävineen on saamassa kuudennen luokan päätökseensä, mutta Paten (Jyry Kortelainen) kertotauluopinnot uhkaavat jättää poikasen luokalleen. Inhottavaa koulunkäyntiongelmaa sotkee pahemman kerran Paten tuleva rocktähteys, joka iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta lasten arkielämään. Kumpi voittaa, koulu vai supertähteys?
 
 
Turkulaisvoimin rakennettu jatko-osa hyvin menestyneelle Ella ja kaverit (2012) -elokuvalle iskee ruutuun ajankohtaisella tarinalla, jonka opetus on isommalle katsojalle itsestäänselvyys. Lapset puolestaan saavat leffasta hyvää vertaistukea ja päällekäyvää opetusmateriaalia peruskoulun tärkeydestä. Harmi vaan, että elokuva luovuttaa lopussa ja antaa lapsille sellaisen kuvan, että luokalleen on ihan ok jäädä, jos vapaa-ajalla on mielenkiintoisempaa tekemistä.
 
Elokuvan nimeä kantavaa Ellaa ei juuri puherooleissa nähdä, eikä Patekaan hirveästi pääse verbaalisesti tykittämään. Molempien roolit jäävät pintaraapaisuksi, joka tietysti on ihan hyvä, sillä molemmilla on näyttelemisessä vielä paljon opittavaa. Elokuvan todellisissa päärooleissa nähdään Eero Milonoff, Armi Toivanen ja Jarkko Niemi, jotka hoitavat hommansa kotiin ihan nätisti. Muiden tähtien ylinäyttelemät roolit aiheuttavat ajoittain hyvinkin kiusallisia katseluhetkiä. Positiivisimman ylinäyttelyroolin vetää kuitenkin tv-toimittajaa esittävä Iriz Silander. MTV:n uutisten kevennyksistä ryöstetyn Mika Tommolan cameo on myös hauska, mutta kohtaus leikattu häiritsevästi.
 
 
DVD-versiosta ei löydy ekstroja lainkaan. Se on iso miinus, sillä lastenleffoissa bonareita pitää olla.
 
Ella ja kaverit 2 – Paterock on visuaalisesti kaunis, mutta varsin kiusallinen katseluelämys aikuiseen miesmakuun. Lapsikatsojille leffa on tuntunut uppoavan, sillä elokuva nousi välittömästi teatterilevityksen alettua listojen kärkeen – ja sehän bisneksessä ja viihteessä oikeasti on tärkeintä.
Mainos