Mainos

Liz (Julia Roberts) elää ulkopuolelta katsottuna täydellistä elämää: rakastava aviomies, oma talo ja menestystä työelämässä. Jotain tuntuu silti  puuttuvan, sillä Liz ei koe olevansa aidosti onnellinen.

Vaikean eroprosessin rohkaisemana Liz päättää lähteä etsimään itseään ulkomaille; ensin Italiaan ja sieltä Intian kautta Balille, jossa hän tapaa uuden rakkautensa Felipen (Javier Bardem).

Suru.

Mainos

Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä on Elizabeth Gilbertin omaelämänkerralliseen bestselleriin pohjautuva elokuva.

Kuten niin monta kertaa ennenkin, tälläkin kertaa elokuvan tekeminen kirjan pohjalta menee pahasti pieleen. Ajatus elokuvan pohjalla on ihan kiva mutta kulunut, eikä elokuva jaksa naulita katsojaa ruudun ääreen edes kauniiden maisemiensa vuoksi.

Lisäksi Robertsin yritys löytää roolinsa epävarmana aikuisena ei kerta kaikkiaan toimi, varsinkaan kun uutena rakastajana toimivan Bardemin rooli on kuin suora kopio miehen aikaisemmasta rakastajaroolista Vicky Cristina Barcelona -elokuvassa. Parhaimmat roolisuoritukset elokuvassa tarjoavat meditaatiomies Ketutia esittävä Hadi Subiyanto ja Balilta lohtua hakemaan tullutta Richardia näyttelevä Richard Jenkins.

Ketut.

Lähes kaksi ja puoli tuntia kestävästä elokuvasta puolet on täysin turhaa jahkailua. Loppua kohden juoni tiivistyy ja elokuvassa voi mainita jo olevan jonkunlaisia tapahtumia, mutta kylmäksi elokuva kaikesta huolimatta jättää. Elokuvassa näkyy kivoja maisemia ja se herättää jonkilaisen matkailukuumeen, mutta muunlaisten elämysten tarjoamisesta ei elokuvaa voi kiittää.

Eat Pray Love on kohtalaista katsottavaa yksinäisiin iltoihin ajankuluksi, mutta elokuvasta ei selviydy ilman suurta määrää naposteltavaa.

HL
 


plussat:
+ maisemat
+ hassu meditaatioparantaja

miinukset:
– vieraita kulttuureja ei tuotu esiin aidosti
– pitkästyttävä

Mainos