Elokuva-arvostelu: Doria etsimässä

Dori etsii perhettään, jonka unohti hukanneensa.

Huonomuistinen välskärikala Dori (Ona Kamu) elää yhdessä Nemon (Sampo Kovalainen) ja Marlinin (Tom Pöysti) kanssa riutalla. Meno on melkoisen mukavaa kunnes Dori muistaakin unohtaneensa vanhempansa. Marlinin vastustuksista huolimatta alkaa Dorin, Marlinin ja Nemon seikkailu kohti Kaliforniaa, etsimään Dorin unohtuneita vanhempia. Matkan varrella Dori ystävineen kohtaa vanhoja tuttuja, sekä uusia vanhoja tuttavuuksia.

Doria etsimässä jatkaa Nemoa etsimässä -elokuvan maailmaa, tällä kertaa huomion keskipisteenä toimii Dori.

Elokuva on koskettava tarina lähimuistihäiriöstä kärsivän Dorin perheen etsinnästä. Jouduin elokuvan aikana useamman kerran pyyhkäisemään roskia silmäkulmasta, kumma kun eivät kunnolla siivoa elokuvateattereita (-sarkasmikyltti-). Tarinassa on onneksi paljon hauskaakin ja hahmot ovat hyvin animoituja ja ilmeikkäitä.

3D-versio on jälleen kerran kuvaltaan melko tummaa matskua – jopa uudemmilla Dolby-laseilla katseltuna, ja pimeimmissä kohtauksissa saa oikein siristellä silmiään, että mitähän siellä ruudussa oikein onkaan. Tästä palkintona allekirjoittaneelle iski sitten migreeni kotiin saapuessa.

Doria etsimässä näyttää silti todella hyvältä 3D-versiona ja merelliset maisemat saavat upeaa syvyyttä 3D:n avustuksella. Uskon silti ettei 3D ole pakollista ja 2D versiosta voi nauttia ihan yhtä paljon, sillä elokuvassa ei ole kuin pari ”3D-tärppiä”.

”Tarinallisesti Doria etsimässä tuntuu hieman hajanaiselta verrattuna Nemoa etsimässä-elokuvaan”

Tarinallisesti Doria etsimässä tuntuu hieman hajanaiselta verrattuna Nemoa etsimässä-elokuvaan. Tosin ehkäpä tämä sopii muistihäiriöisen Dorin meininkiin. Tarinassa on myös sanomaa uskaltamisesta ja itsensä ylittämisestä – ei saa vaipua epätoivoon, aina löytyy jokin toinenkin tie. Dorin tarina koskettaa kovastikin, mutta ehkä perheen pienimmät eivät koe elokuvaa ihan yhtä surumielisenä, kuin miten näin aikuisiällä kokee.