Mainos

Gran Turismon takoessa kuumaa kilpa-ajopelirautaa PlayStation 2:n puolella, mietti Microsoft Xboxille kuumeisesti haastajaa. Ja sen X-väki saikin. Forza Motorsport saapui ensimmäiselle Xbox konsolille vuonna 2005.

Forza keräsi nopeasti ympärilleen uskollisen kannattajajoukon semirealistisella ajomallillaan, viritettävin autoin, sekä monipuolisella ajoneuvon ulkoasun muokkauksella. Nyt 12 vuotta myöhemmin sarja on päässyt seitsemänteen osaansa. Joten hyvät naiset ja herrat, Forza Motorsport 7.

Mainos

Kuten yleiseen autopelien kaavaan kuuluu, Forza 7 saa liudan uusia autoja ja ratoja. Autokanta nousee uusimman osan myötä kunnioitettavaan, yli 700:n mallin määrään. Ratoja, sekä niiden eri variaatioita, pääsee jynssäämään 32:ssa eri sijainnissa. Autokatraaseen kuuluu tuttu liuta eri luokan ajokkeja aina vanhoista klassikoista uusimpiin superautoihin. Mukaan on myös tullut muutama erikoisempi ajokkiluokka, kuten maasto”buggyt” ja kuorma-autot.

Ratoja on tullut kourallinen lisää, joiden mukana on aitoja ratoja maailmalta, sekä fiktiivinen Dubain katurata. Lisävaihtelua ratoihin tulee vaihtuvasta vuorokaudenajasta ja dynaamisesta säästä. Valitettavasti nämä lisät eivät ole valittavissa kaikille radoille.

Ajokokemuksen kustomointi ei lopu tähän, vaan tutun ajokin ulkonäön muokkaamisen rinnalle on tullut mahdollisuus muokata kuljettajan ulkoasua. Tämä tosin rajoittuu valmiisiin malleihin. Mukana on nyt myös Gran Turismosta tutut haasteet, mikä on kivaa lisätekemistä normipelin rinnalle.

Tällä kertaa myös Formula-rekka on vaihtoehto.

Ajorintama Forza 7:ssä on edelleen tuttu ja turvallinen. Forza -sarjan pelit ovat aina olleet helposti lähestyttäviä, oli kyseessä sitten aloittelija tai vanha mestari. Ajettavuutta voi muokata mieleisekseen erilaisin helpotuksin, ja itse ajomalliin löytyy sekä normaali- että simulaatiotilat. Forzan ajotuntuma on aina ollut loistava padillä ja tämän vuoksi se onkin yksi suosituimmista ajopelisarjoista. Ratilla ajokokemus paranee entisestään ja pelaaja voi tuntea olevansa oikeasti mukana kisassa.

Graafisesti peli ei tuo suuria yllätyksiä aikaisempaan osaan verrattuna. Uudet ajoneuvot on mallinnettu hienosti ja ne näyttävät todella upeilta. Yli 700 kappaleen autovalikoimaa ei ole voitu tehdä äkkiä. Siksi osa autoista onkin tuotu esimerkiksi Forza Horizonista. Toki nämäkin yksilöt ovat hienoja, mutta eron huomaa. Saman huomaa äänissä: osassa ajoneuvoja on selvästi paremmat äänet kun toisissa.

Paljon kehuttu dynaaminen sää on oiva lisä, mutta graafisesti se tuntuu hieman nopeasti tehdyltä. Märkä rata ja sen lätäköt näyttävät hieman huonolaatuisilta.

Musiikki on tuttua autopelihumppaa, minkä (toivottavasti) kaikki kääntävät pois päältä.
Kokonaisuudessaan Forza 7 on näyttävä audiovisuaalinen kokemus.

Autoja voi muokata niin ulkoa kuin sisältäkin.

Ei hyvää ilman huonoa

Pelin valikkorakenne on todella suuri riman alitus. Suoraan konsolilta käännetty käyttöliittymä ei taivu PC/rattikansan syöttölaitteille. Padilla suunnistus onnistuu siinä samassa kun konsolilla. Valitettavasti valikoissa liikkuminen näppäimistöllä on järkyttävä kokemus, vaikkakin hiiriohjaus pelastaa hieman. Jopa näppäimistöä kamalampi kokemus on liikkua valikoissa ratin napeilla. Peli ei missään vaiheessa vihjaa, millä ratin napilla pääsee erikoisempiin valikoihin, vaan ehdottaa ainoastaan näppäinkomentoja.
Lisäksi asetuksia ratin kääntösäteelle tai asennolle ei löydy mistään valikosta.
Näin ollen esimerkiksi herkkyyden säätö pitää aina käydä testaamassa radalla.

Pelin tekoäly luottaa aikaisemmista osista tuttuun Drivatar järjestelmään. Tekoäly on jonkin verran aikaisempaa osaa agressiivisempi, mutta tätä saa säädettyä valikoista.

Forza 7 on tuttua ja turvallista Forza Motorsporttia. Uudistukset eivät ole järin suuria, mutta vievät sarjaa maltillisesti eteenpäin. Peli on tietenkin pakkohankinta sarjan faneille.

Mainos