Mainos

Eletään vuotta 1949 mafian johtamassa Los Angelesissa. Aika on kultaisen kaunista, mutta viranomaisista suurin osa on lahjottuna, kaupunkia pyörittävän mafiooso Mickey Cohenin (Sean Penn) toimesta. LAPD:n poliisipäällikkö Parker (Nick Nolte) alkaa kuitenkin kyllästymään jatkuvaan epätasapainoon ja päättää värvätä salaisen erikoisjoukon Cohenin päänmenoksi. Ryhmänjohtajaksi nimetään säännöistä piittaamaton kersantti John O'Mara (Josh Brolin), joka kasaa tiiminsä samanlaisista hurjapäistä. Kuinka helppoa kaupunkia johtava mafia onkaan kaataa? Ei niin helppoa, mitä miehet ovat suunnitelleet…

 

O'Mara

Mainos

 

Gansterisota on rehellinen viihdepätkä, jonka tarkoituksena ei ole pröystäillä elämää suuremmilla draamoilla tai romanttisilla mahdottomuuksilla. Elokuva yhdistää onnistuneesti toimintaa, dekkaria ja aitoa kostosotaa.

 

Leffan idea pohjautuu tositapahtumiin 1940 ja -50-luvun taitteeseen, jossa LAPD-kukisti melkein koko osavaltion haltuunsa saaneen mafian. Tämän jälkeen Los Angelesilla kesti vuosia rakentua uudelleen ja vasta 1980-luvulla kaupunki muuttui sellaiseksi helmeksi, jona me sen tänä päivänä tunnemme. Leffa toimii hyvän viihteen lisäksi myös kiinnostavana historianoppituntina. Elokuvasta löytyy se sama tunnelma kuin Rockstarin L.A. Noire -pelistä.

 

Pommi

 

Elokuvan kasti on loistelias. Jopa pitkään T-1000-leimastaan kärsinyt Robert Patrick sulautuu massaan täysin eri näköisenä kuin 20 vuotta sitten Terminator 2 -elokuvassa, että miestä ei enää luule jatkuvasti metallimieheksi. Pää- ja sivuroolit ovat osuneet naulan kantaan ja varsinkin Emma Stone innostaa mieskatsojia ulkonäöllään.

Latino

 

Bonuslaari on tulsähkö, ja sieltä löytyykin vain muutama nopeasti kyhätty perusbonari, joista ei riemua liiemmin leffan lisäksi ole. Ganster Squad on kuitenkin pirun hyvä toimintaraina, jota ei missään tapauksessa kannata sivuuttaa.

 

Kristian Eloluoto

 

Mainos