Mainos

Kuljettaja (Mel Gibson) on varas, jonka viimeisin keikka päättyy huonosti. Karkumatkalla hänellä ei ole onnea mukanaan, vaan kuollut rikostoveri takapenkillään kuski hurauttaa suoraan Meksikon rajan yli. Monen miljoonan dollarin ryöstösaalis kiinnostaa myös paikallista poliisia, jotka ottavatkin kuskin huostaansa. Korruptoitunut virkavalta passittaa kuljettajan paikalliseen vankilaan El Pueblitoon. Paikka ei kuitenkaan ole mikään tavallinen selliosasto vaan toimii kuin pieni kaupunki. Alueelta löytyy niin taco-koju kuin vuokrapunkkiakin. Rikkaat vangit saavat etuoikeuksia ja paikassa asuu myös osa vankien perheistä. Pääpahiksena hyörii rikosmoguli Javi (Daniel Gimnez Cacho), jonka valta ylittää jopa vankilan johdon. Selvitäkseen oudoista oloista kuski turvautuu vanhaan tuttuun konstiinsa eli varastamiseen. Touhunsa ohessa hän tutustuu pikku poikaan (Kevin Hernandez), joka asuu alueella vankina olevan äitinsä (Dolores Heredia) kanssa. Kuljettajan sydän on paikallaan ja suhde nuoreen poikaan ja hänen äitiinsä saa herran vaistot heräämään. Enää ei olekaan niin yksinkertaista paeta vain itsekseen.

 

Mel

Mainos

 

Elokuvan on viihdyttävä pläjäys, joka notkealla liikkumisellaan saa katsojan mielenkiinnon pidettyä yllä. Tyyli vaihtelee komedian ja toiminnan välillä. Huumori kukkii välillä omituisissakin paikoissa, kuten kesken pojan maksan siirtoleikkausta. Kevyttä mukavaa katsottavaa, jossa kuitenkin räiskyy ja paukkuu tarpeeksi. 

 

Blu-rayltä löytyy myös se perinteinen bonusmateriaalisisältö.

 

SS

 

Mainos