Mainos

Maximus (Russel Crowe) on roomalainen kenraali, joka urheasti palvelee Roomaa ja tämän caesaria Marcus Aureliusta (Richard Harris). Caesar haluaa ehdottomasti, että jalo ja lahjomaton Maximus ottaa Rooman harteilleen Marcus Aureliuksen pojan sijasta, joka on läpimätä ja täynnä itseään. Kun poika Commodus (Joaquin Phoenix) kuulee isänsä suunnitelmasta, päättää tämä tappaa isäukkonsa. Koska kukaan muu ei entisen caesarin aikeista mitään tiedä, ylennetään Commodus automaattisesti caesariksi. Hän määrää ensimmäiseksi Maximuksen teloitettavan yhdessä perheensä kanssa. Kaikkien aikojen taistelija Maximus ei tietenkään kuole vaan lähtee kostamaan perheensä murhaa gladiaattoriseurueen parissa, joka suuntaa kohti Commoduksen pesää – Roomaa.

Areenalla

Gladiaattori on Alien-elokuvan ohjaajan Ridley Scottin mestarillinen taidonnäyte eeppisen seikkailun saralta. Gladiator oli aikoinaan massamenestys, joka poiki viisi Oscar-pystiäkin mm. parhaan elokuvan ja parhaan pääosan kategorioista.

Mainos

Nyt kun leffa on julkaistu Blu-rayna veitsenterävällä kuvalla, tuntuu aivan siltä kuin leffa olisi aivan uusi. Visuaalinen tarjonta on mitä kauneinta, eikä leffa ole 13 vuodessa vanhentunut päivääkään. Se on edelleen todella koukuttava ja siinä on edelleen mestarilliset näyttelijäsuoritukset, lavasteet ja CGI-animaatiot. Ainoa mistä ikääntymisen voi havaita, on päätähden lihasmassan pienuus. Nykyisin näyttelijät treenataan pääosiin niin rajulla punttitreenillä, että jokainen lihas on kasvatettu mahdollisimman maksimaaliseksi.

Tuomio

Limited Editionin hankkijaa hemmotellaan oikein kunnolla, sillä paketissa on kaksi levyä ja kirja. Ensimmäisellä levyllä on leffasta tarjolla kaksi eri versiota, joko teattericutti tai directors cutti, joka kestää melkein kolme tuntia.

Kirjanen

Toisella kiekolla on kaikki ekstrat, joita onkin sitten levyllinen. Eikä siinä vielä kaikki. Paketista löytyy myös 36-sivuinen kirja, joka esittelee elokuvan tuotannon parhauksia herkullisin värikuvin.

Jos Gladiatoria ei vielä löydy hyllystä, on tämä editio pakkohankinta!

KE

Mainos