Mainos

Glee: The 3D Concert Movie -dokumentti perustuu Glee-tv-sarjaan, joka sijoittuu yhdysvaltalaiseen High Scool -ympäristöön. Sarjassa joukko erilaisia teinejä joutuu hyväksymään toisten heikkoudet ja vahvuudet ja leuleskelevat siinä ohessa rohkaisevia kuorolauluja, piristämään heikkouskoisten elämää. Viime kesänä (2011) Glee-sarjan jengi lähti Amerikan pituiselle Glee Live! In Concert! -kiertueelle, ja samaan syssyyn kuvattiin 3D-dokumentti, jossa pureudutaan sarjan fanien arjen ongelmiin. Toiset ovat kääpiöitä, toiset lihavia, toiset pyörätuolissa. Kaikkien sanaa kuullaan, ja jokainen on saanut pelastuksensa Glee-sarjan avulla.

Konsertti

Glee: The 3D Concert Movie -on kolmiulotteinen alkutekstien ja itse konserttikohtausten ajan. Muu setti on perinteistä kuvaa, erittäin hyvällä kuvanlaadulla. Elokuvan on toteutettu täsmälleen samalla tavalla kuin Justin Beaberin 3D-konserttidokkari, mutta nyt keskitytään sarjan faneihin itse pääesiintyjien sijaan. Tokihan Glee-hahmot saavat suunvuoroja, mutta heidän pääpainonsa on 3D-kuorolauleskelussa.

Mainos

Maskissa

Eniten dokkarista saavat irti Glee-sarjan fanit. Muille Glee: The 3D Concert Movie on turhanpäiväinen dokumentti. Mikäli kotoa löytyy lähes elokuvateatterin tasoinen äänentoistojärjestelmä 3D-tykillä voidaan puhua jo pienimuotoisesta, hyvän näköisestä livekeikasta, mutta jos laitteisto jää tavalliseen tv-vastaanottimeen, ei dokkarissa ole mitään katsottavaa.

KE

Mainos