Mainos

Marvelin ronski sankariviisikko pelastaa jälleen galaksin. Tällä kertaa haasteena ei olekaan juuri muuta kuin kaikin mahdollisin tavoin ylivertainen vastustaja.

2000-luvun alkutaipaleella Hollywoodissa keksittiin laskea toimintaelokuvien ikärajat K-12-leimaisiksi poistamalla ronski kielenkäyttö, verinen väkivalta ja alapäähuumori. Lähes pari vuosikymmentä myöhemmin Marvel rohkeni kokeilla hieman ronskimpaa kaavaa, hieman tuntemattomamman Marvel-brändin Guardians of the Galaxyn kanssa. Homma sa arvatenkin loistavan vastaanoton, joka yllätti kaikki tekijät. Samoin kävi erittäin verisen Deadpoolin ja uuden Wolverine-elokuvan, Loganin kanssa. Yllättyikö joku todella, että rehellinen ja hurtti aikuisten huumorilla viljelty viihde saa parempia arvosanoja, myy enemmän ja uppoa kansaan enemmän kuin lapsiyleisölle suunnattu jarruttelu? Tuskin, paitsi Hollywoodissa, jossa ehdittiin jo unohtaa mikä 1940-luvulta alkaen teki rahaa tuotantoyhtiöiden kassoihin.

Guardians of the Galaxy, vol. 2 jatkaa onneksi hieman roisimpaa linjaansa ja panostaa huumorin kautta kiehtovaan tarinaansa varman päälle pelaamisen sijaan. Elokuvan ikäraja on toki onnistuttu pitämään K-12:ssa, mutta rajoittimelle mennän, eikä leffa kulje lapset edellä.

Mainos

Jatko-osa kertoo onneksi täysin erilaisen tarinan kuin ensimmäinen elokuva. Tarinan alkupuolisko lupailee perinteistä hyvä vastaan paha -taistoa. Juoni kuitenkin lähteekin sivupolulle, josta muodostuukin odottamaton käänne. Juuri näin jatko-osien tarinoita kuuluukin kertoa. Ohjaaja James Gunn on tiimeineen onnistunut todella hyvin vol. 2:n kanssa.

Näyttelijäkatraan yllättäjä on heti introssa esiintyvä kasari- ja ysäritähti Kurt Russell, jonka preesenssi saa minkä tahansa elokuvan kutisemaan nostalgiaa. Russellin tuoma hahmo on täynnä karismaa ja se on eittämättä elokuvan kiinnostavin tyyppi.

Blu-rayn bonuslaariin on syytä mennä vasta kun lukuisat lopputekstien yhteydessä ja niiden jälkeet tulevat klipit on väijytty. Bonareista löytyy noin 40-minuuttinen making of -kooste, poistettuja kohtauksia ja naurukela, joka ei naurata. Siitä huolimatta paketti on täysien pisteiden arvoinen.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Guardians of the Galaxy, vol. 2
Edellinen artikkeliYakuza Kiwami -arvostelu – Onnistunut PS2-remasterointi
Seuraava artikkeliTällainen on uusi Änäri – peliennakossa NHL 18 – video
Kirjoittaja on Respawn.fi-sivuston päätoimittaja.
guardians-of-the-galaxy-vol-2-blu-ray-arvostelu-james-gunn-onnistui-jalleenGuardians of the Galaxy, vol. 2 on erittäin onnistunut jatko-osa, erittäin onnistuneelle Marvel-riskille. Elokuvan tarina on kiehtova, tehosteet näyttäviä ja äänimaailma saa sukat pyörimään kunnon kotiteatterissa. Huumorista kuitenkin kaikkein suurimmat plussat.