Mainos

Kauan odotettu Guild Wars 2 on vihdoin täällä. Syötän tiedot lomakkeelle ja teen itselleni pelitilin.
Peli on asentunut ja tarvittavat päivitykset haettu. Käynnistän pelin, tein hahmon, ja eikun peliin… …mitä, palomuuri estää pääsyn serverille.
Ei tällaista vikaa millään muulla pelillä ole, mitäs asiasta sanovat support tai forum. Support on nurin ja forumia ei ole.

Guild Wars 2:sen aloitus ei olisi voinut sujua paljon huonommin. Ennakkovaraajat pääsivät servereille jo muutamaa päivää ennen virallista H-hetkeä. Ongelmat jo silloin antoivat osviittaa siitä, mitä tulee tapahtumaan kun massat pääsevät pelin kimppuun.

Mainos

Kun viimein serverit saatiin rullaamaan, ilmassa oli viivepiikkejä jotka ikävästi haittasivat pelaamista. Pelitilin varmistukseen tarkoitettu vahvistus lähetti kyllä sähköpostiin varmistuksen, mutta tukisivujen ollessa alhaalla mailissa oleva linkki ei toiminut. Välillä sisäänkirjautusmisserverin oli aika haukata happea. Myös kilta ja huutokauppa toiminnot olivat pitkään poissa käytöstä. Tällä hetkellä huutokauppaan pääsee jo selaamaan tavaroita, mutta ostoa en vielä ole onnistunut tekemään. Kaiken päätteeksi, uusia buildeja ja serverin uudelleenkäynnityksiä tulee miltei päivittäin.

Hahmo
x-teeveen pelihahmosta tuli kriitikon avovaimon näköinen. Kumma juttu!

Mutta sitten itse peliin. Alussa valitaan itselle sopiva rotu, sukupuoli ja hahmoluokka. Hahmon fyysinen ulkonäkö on muokattavissa, keskittyen suurimmaksi osaksi kasvoihin. Lisäksi vastataan hahmoluokkaan, luonteeseen ja rotuun liittyviin kysymyksiin, mittä tekevät hahmon tarinasta omanlaisensa.

Itse pelaaminen on sujuvaa. Hahmo tottelee hiiren ja näppiksen käskyjä hyvin. Eri taitoja käytetään ylärivin numero ja funktionäppäimistä. Käytössä ei kuitenkaan ole samanlaista taidomäärää kerralla, kuten esimerkiksi World of Warcraftissa.  Erikoisemmista taidoista valitaan käyttöön vain muutama, joita voi vaihtaa taistelujen välissä. Lisäksi käytössä on kaksi eri asekokoonpanoa, joiden välillä voi vaihtaa lennossa ja tuo pelaamiseen vaihtelua.

Tuliase

Pelaaminen on paikka paikoin hektistä, sillä monessa kohdassa vihollisia puskee päälle.
Tämä ei ole ongelma raskaan varustuksen käyttäjälle, mutta kevyemmin varustautunut ottaa helposti turpiinsa. Suuressa pelaajaporukassa tästä ei niinkään ole haittaa, mutta jos yksin sattuu vihollisalueelle niin saa olla varuillaan.

Faitti

Guild Wars 2 murtaa massiivimoninpelien peruskaavaa. Enää ei tarvitse juosta ympäri maastoa etsimässä keltaisia huutomerkkejä, vaan tehtävistä tulee ilmoitus näytölle sellaisen ohittaessa. Pelaaja tekee päästöksen osallistuuko tehtävään vai ei. Näin ollen pääjuonen seuraaminen pysyy paremmin hanskassa, kun ei tarvitse lukea sivutehtävien tavoitteita. Yhtä tehtävää on useampi tapa suorittaa. Tapat sitten möllejä, keräät tavaroita tai esimerkiksi sammutat tulipaloja. Kaikki vievät tehtävää eteenpäin. Kaiken kruunaa se, että vaikka ympärillä olevat, samaa tehtävää suorittavat muut, pelaajat tuovat lisää pisteitä kaikille. Suuren pelaajajoukon osuessa kohdille, pienetkin tehtävät ovat massiivisia sotatantereita. Etenkin jos tehtävänä on tappaa isompi "pomohahmo". Pelaajan vedellessä viimeisiään, on vielä muutama mahdollisuus nujertaa vihollinen tai kutsua apua. Toisen ollessa henkihieverissä, tai kuollut, muut voivat silittämällä palauttaa hahmon elävien kirjoihin.

Kylä

Valitettavasti omien hahmojen taso ei vielä riittänyt luolastoihin, nämä aukeavat tasolla 30.
Pelaaja vastaan pelaaja kentillä otetaan kanssa pelureista mittaa. Massiivisilla kentillä edetään valloittamalla viholliselta rakennuksia ja tappamalla toisia pelaajia. Näihin pääsee mukaan heti. PvP otteluiden ajaksi pelaaja nousee automaattisesti tasolle 80. Palatessa matalan tason alueille, pelaajan taso laskee alueelle sopivaksi.

Holtiton meininki

Graafisesti Guild Wars 2 on kaunis, joskaan ei mitään tajunnan räjäyttävää ole tarjolla. Taisteluissa taika ja muut efektit ovat sopivasti liioiteltuja, ja isossa rytäkässä välkkyy ja paukkuu. Valitettavasti välillä peliä vaivaa pahat ruudunpäivitysongelmat. Ainut silmiin pistävä asia, on joidenkin hahmojen animea muistuttava ulkonäkö. Kiiltokuvapoikasuloposki ei sovi taistelijalle. Tämä on toki vain mielipidekysymys.

Äänimaailma on myös hyvän kuuloista. Ja ainakaan tähän hetkeen mennessä ääninäyttelijöistä ei ole tullut myötähäpeää. Maailma on eläväistä, ja maastot eroavat toisistaan. Alueilla on kiinnostavia kohteita ja näköalapaikkoja, joita minunlaiseni tutkija etsii mielellään.

Lunta

Kaksi viikkoa (päätoimittajan asettama ilkikurinen raja) on aivan liian vähän arvosteluaikaa massiivimoninpelille, joten tämä kaikki on vain pintaraapaisua. Tähän asti peli on ollu hyvä, ja kun kaikista lapsentaudeista päästään, uskon pelin olevan erinomainen.

On kiinnostava nähdä, miten luolastot toimivat pelissä missä jokaisella on mahdollisuus parantaa toisia pelaajia. Ja miten tiimityöskentely toimii viiden hengen luolissa, kun pyhän kolminaisuuden (tankki, healer, damage) rajoja sumennetaan. Ehkä palaamme luolastoihin ja loppupeliin myöhemmässä vaiheessa.

Kimmo Kajander

Mainos