Mainos

Massiivinen avaruusseikkailupeli No Man’s Sky on yksi vuoden 2016 odotetuimmista tapauksista.

Peli julkaistaan PS4:lle 10. elokuuta, eli viikon kuluttua. Pelistä on julkaistu jo osalle Keski-Euroopan, Aasian ja USA:n pelimedioista arvostelukappale, jonka pohjalta on alkanut tihkua erilaisia tietoja.

Suurin vuoto tapahtui viikonloppuna, kun Daymeeuhn-nimimerkillä varustettu pelaaja julkaisi Dailymotioniin varsinaista pelikuvaa, embargo-rajoitteista huolimatta.

Mainos


Toinen, vielä suurempi tietovuoto koskee pelin kampanjaa, jonka kerrotaan tuottavan iloa sadoiksi tunneiksi. Tuoreimman vuodon mukaan kampanjan voi kuitenkin läpäistä noin 30 tunnissa.

Peliä spoilataan muutenkin Redditissä, jossa osa pelaajista on vetäissyt moisen toiminnan vuoksi herneet nenäänsä.

No Man’s Sky -pelin virallisia arvoita päästään lukemaan ensi viikolla. Suomalaiset peliarvot saapuvat todennäköisesti hieman englanninkielisiä arvosteluita myöhemmin.

 

Mainos