JAA

Eletään vuotta 2035. Del Spooner (Will Smith) on retrohenkisyyttä kunnioittava, tyylitietoinen musta etsivä, joka rakastaa perinteisiä rikoksia ja niiden ratkomista. Rikokset ovat kuitenkin vähentyneet, sillä jokaisella ihmisellä on mukanaan assarirobotti, joka hoitaa tarvittaessa vaikka kaiken ulkonaliikkumisen ja asioinnit. Autot ovat itseajavia, lähinnä Audi-merkin tuottamia suojakoreja, joihin ei noin vain murtauduta. Spooner epäileekin robottien rehellisyyttä, sillä hän ei luota tekoälyn omaaviin ihmismäisiin koneisiin pätkääkään. Spooner saakin tuulta purjeisiinsa, kun hänet kutsutaan tutkimaan robottifactoryn omistajan kuolemaa. Spooner on varma, että itsemurhaksi väitetty kuolemantapaus on koneiden tuottama murha.

 

Laitoksella

 

Vuonna 2004 valmistunut, varsin vauhdikas dekkaritoimintaseikkailu on nyt saanut uuden trendin mukaisesti 3D-käsittelyn ja sitämyöden uudelleenjulkaisun. Varsin vaihtelevalla menestyksellä tuotetut post-production 3D-tekeleet ovat aina riski rahalle, sillä lopputuloksesta ei koskaan voi olla varma.

 

Ensimmäisen yllättävän hyvän jälkikäsittely 3D-esimerkin antoi Titanic 3D, joka näytti pari kuvaa lukuunottamatta lähes 3D:nä kuvatulta. Tekniikka näyttää nyt kehittyyneen, sillä ainakin ankealla 3D-televisiolla katsottuna myös I, Robot näyttää yllättävän hyvältä. Syvyyttä on ja elokuvan varsin vauhdikkaasti kuvatut toimintakohtaukset toimivat 3D:nä hauskasti.

 

Rivi robotteja

 

Lisämateriaalit löytyvät kaikki mukana tulevalta DVD-kiekolta, jonka vuoksi ne ovat täysin samat kuin vuonna 2004 julkaistussa DVD-versiossa. Levyllä on kyllä ihan kelpo kattaus kaikkea kivaa, mutta DVD-laatu on aina DVD-laatu.

 

KE