Mainos

Mistä tiedät, että vain sinä näet unesi? Entäpä, jos joku unesi sankareista onkin siellä vain sorkkiakseen tahallisesti sinun ajatuksiisi ja toimintaasi? Tähän mahdollisuuteen Cobb (Leonardo DiCaprio) ja Arthur (Joseph Gordon-Levitt) ovat ymmärtäneet tarttua, eikä keikoista ole pulaa. Mutta kuten voi helposti kuvitella, ei ajatustoiminnassa soutaminen tuota aina pelkkää hyvää, eikä unitasoilla poukkoileminen ole niin yksioikoisen hankalaa kuin äkkiseltään voisi kuvitella.

Inception on nerokkaan kiehtova elokuva, joka viihdyttää katsojassa sekä tieteellistä pohtijapuolta, että tunnepuolen kokijaa. Juoni on alitajunnan tapaan monikerroksinen, joten elokuva on ehdottomasti katsottava alusta loppuun. Kesken kaiken mukaan ei pääse niin, että kaikessa pysyisi täysillä kärryillä. Niin monimutkaiset kuviot kuitenkaan eivät ole, että juonen ymmärtämiseen tarvitsisi panostaa erityisellä tarkkuudella. Riittää, että ruutua tollottaa ja antaa aivojen jauhaa perusnopeudella.

Aina voi uneksia isommasta aseesta.

Mainos

Christopher Nolan on onnistunut sekoittamaan scifin, toiminnan ja tunteet sellaiseen pakettiin, että se pitää katsojan intensiivisesti koukussaan. Elokuvan näyttelijäkaarti ja henkilöhahmot ovat varsin onnistuneet, sillä ensimmäistä kertaa jopa DiCapriosta on onnistuttu uskottavasti pyyhkimään pois Jack Dawson -leima.

Unissa voi hotellikin keinahtaa nurin.

Inception on erinomaista elokuvaviihdettä niin kuvallisesti kuin sisällöllisestikin. Unen sisällä tapahtuvat toimintakohtaukset ovat kiehtovia, ja tunnelmaa siivittää vielä supersäveltäjä Zimmerin tuotanto. Ainoa miinuspuoli elokuvassa on unimaailman turhan todelliset tapahtumat. Vaikka painovoimatonta tilaa ja muita suuria ympäristöön ja rakennuksiin liittyviä mahdottomuuksia on käytetty, puuttuu maailmasta silti paljon pieniä yksityiskohtia ja kummallisia asioita, jotka tukisivat unimaailman aitoutta. Yli kahteen tuntiin mahtuu onneksi kuitenkin niin paljon yksityiskohdatonta ihmeteltävää, ettei aika tule pitkäksi.

Hyvikset voivat unissa ollakin pahiksia.

Lisämateriaalina Blu-raylla on kaksi kourallista perinteisiä "näin tehtiin" -pätkiä, jotka on uudelleennimetty extraction modeksi. Tavallisuudesta poiketen mielikuvitusmaailman rakentaminen on kiinnostavaa katsottavaa. Lisäksi pakettiin kuuluu digital copy -mahdollisuus, sekä Foxin palvelimelle päästävä BD-Live -osio.

HL

Mainos