Koti Elokuva-arvostelut DVD/BD/UHD/VOD Jurassic Park III (Blu-ray)

Jurassic Park III (Blu-ray)

Mainos
Steven Spielberg huomasi jatko-osien olevan jo menneen talven lumia ja jätti kolmannen dinosaurusseikkailun ohjaaja Joe Johnstonin haltuun. Johnston onkin saanut ihan hienon seikkailun aikaiseksi, tosin reitillä jonka Spielberg oli jo valmiiksi pedannut. Johnstonin ohjaajantaidot ovat ihan kelvolliset, mutta seikkailu ja toiminta korvaa syvällisyyden.

Eronneen yrittäjäpariskunnan 12-vuotias poika on isäpuolensa kanssa pahamaineisen Isla Sornan liepeillä veneilemässä ja riippuliitämässä. Onnettomuuden johdosta poika päätyy saarelle kahdeksi kuukaudeksi mottiin, jonka jälkeen tämän biologiset vanhemmat lyövät hynttyynsä yhteen pelastaakseen poikansa. He huijaavat Jurassic Park ykkösestä tutun professori Alan Grantin (Sam Neill) oppaakseen ja aloittavat etsinnät villiksi käyneellä pahuuden pesällä. Ihmisen luoma dinoevoluutio on tehnyt tehtävänsä ja T-Rex tuntuukin olevan saaren kiltein lemmikki.

Mainos

Jurassic Park III -elokuvan kuvausten alettua, elokuva pistettiinkin heti kättelyssä lihoiksi ja käsikirjoitettiin uudelleen, paremmin. Ensimmäisessä versiossa useiden perheiden piti lentää kahdella koneella Isla Sornan yli, joista lapsia täynnä olevan koneen oli määrä pudota saarelle. Idea koettiin sitten liian raflaavaksi ja toinen tarina kirjoitettiin kiireellä. Tätä ja muita asioita käsitellään teräväpiirtoisissa bonusmateriaaleissa, joita löytyy puolentoistatunnin verran.

Mites se Blu-ray sitten?

Jurassic Park -fanien on luonnollisesti hankittava koko trilogia itselleen, mutta pelkän kolmannen osan ostamista yksinään ei juuri voi suositella. Vuokraaminen sen sijaan saattaa olla tylsän päivän pelastus, varsinkin jos kotiteatterin puitteet ovat kohdillaan. Elokuvan kuvanlaatu ja ääniraita on silkkaa timanttia.

Mainos