Mainos

David Norris (Matt Damon) on newyorkilainen poliitikko, joka ei menesty vaaleissa, karsimaattisesta tyylistään huolimatta. Hän tapaa vaalien jälkeen miesten vessassa kauniin ja hauskan naisen Elisen (Emily Blunt). Mies rakastuu oikopäätä ja päättää jättää vaaliuransa siihen paikkaan.

Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin, sillä puheenjohtaja a.k.a. Jumala on eri mieltä miehen kohtalosta. Kohtalon valvojat ovat eräänlaisia hattupäisiä enkeleitä, jotka muuttavat tapahtumien kulkua siten että pj:n tahto käy toteen. David kohtalosta olisi tulla USA:n presidentti ja Elisesta maailmankuulu tanssija. David haluaa kuitenkin Elisen vaimokseen ja tekee kaikkensa saadakseen kohtalon kääntymään siihen suuntaan.

David

Kohtalon valvojat
on samanhenkinen kuin Inception. Sen tarina sijoittuu rakkauteen ja siinä mässäillään kevysti scifillä ja erikoistehosteilla. Erikoistehosteet eivät kuitenkaan ole pääosassa, vaan tarina. Ja tarina on hyvä!

Mainos

Elokuvan kerrontatyyli on sopivan hidastempoinen käymättä kuitenkaan tylsäksi. Juoni nappaa otteeseensa melkein heti alusta ja pitää katsojan erittäin koukuttuneena loppuun asti.

Kohtalon valvojat
Kohtalon valvojat voivat tehdä melkein mitä vaan, kunhan hattu vain pysyy päässä.

Matt Damon on nähty viimeisinä kertoina varsin sopivissa rooleissa ja hyvissä leffoissa. Näin käy jälleen, sillä Matt Damon on kuin tehty nuoren poliitikon rooliin. Hän ei ole kovanaamainen toimintasankari, vaan aivan normaali älykäs nuorimies. Damoniin on helppo samaistua ja hänen hahmonsa on varsin luonteva.

Myös leffan naistähti Emily Blunt on kuin tehty tähän rooliin. Työryhmä kävi läpi satoja näyttelijöitä, sillä rooliin tarvittiin nainen joka osaa sekä näytellä, että tanssia. Tanssin opetteluprosessi vaati Bluntilta puolen vuoden treenijakson, jolloin hänen vartalonsakin muokkautui varsin lihaksikkaaksi ja kiinteäksi. Blunt näyttää hyvälle ja näyttelee hyvin.

Emily Blunt

Leffan BD-versio sisältää normiekstrojen lisäksi hauska "ovikartta"-pelin, jossa voi kulkea elokuvassa nähdyistä ovista halki New Yorkin. Systeemi on toteutettu Google Earthin avulla. Tämä ei kuitenkaan vaadi nettiyhteyttä toimiakseen.

Kohtalon valvojat on poikkeuksellisen hyvä trilleri, jota ei kannata missata.

KE

Mainos