JAA
Lady Macbethin selviytymistarina henkisen ja fyysesen vankilan ikeestä on kääntynyt monen formaatin myötä nyt myös moderniksi valkokangaselokuvaksi. Luvassa on tukahdutettuja tunteita ja yllättäviä käänteitä kun alistettu nainen ottaa vallan omiin käsiinsä.

Eletään vuotta 1865 Englannin maaseudulla. Nuori Katherine (Florence Pugh) on päätynyt viktoriaanisen ajan tavan mukaan vaimoksi maakauppojen seurauksena. Viattoman vaimon rooli on olla hiljaa, vailla omia mielipiteitä, totella ja pysyä sisätiloissa korsettiinsa sidottuna. Ahdistavuutta lisää vähintään tuplasti vanhempi, ilmeisesti seksuaalisesti kyvytön aviomies Alexander (Paul Hilton) ja tämän äkkipikainen ja väkivaltaan taipuva isä Boris (Christopher Fairbank). Miehistä ylivaltaa edustaa myös paikallinen pappi kurinpidon äänitorvena. Tukea ei tarjoa edes hiljainen, konemaisesti toimensa suorittava palvelusneito Anna (Naomi Ackie).

William Oldroydin ohjaama Lady Macbeth (2016) on yllättäviä käänteitä saava tummanpuhuva draama. Alice Birchin käsikirjoitus pohjautuu Nikolai Leskovin pienoisromaaniin, Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth vuodelta 1865. Tarinasta on muokattu myös Dmitri Shostakovichin säveltämä ooppera.

Romaania tai oopperaa tuntematta elokuvaa on lähestyttävä tässä tapauksessa itsenäisenä taideteoksena. Nurkkaanahdetun ja asemaansa sidotun nuoren naisen vaihtoehdottomuutta kuvaavat elokuvassa samankaltaisina toistuvat rutiinit, kuten palvelijattaren säntillisesti aamuisin avaamat ikkunaluukut ja nuorikon pukeminen kiristävään korsettiin. Tiukat kampaukset, jäykät ruokailuhetket ja alistuminen talon herrojen oikkuihin näyttävät sanelevan Katherinen loppuelämän.

Kartanon rutiineihin tulee muutos kun sekä aviomies että appiukko lähtevät talosta asioilleen pidemmäksi aikaa. Kielloista huolimatta Katherine poistuu neljän seinän sisältä ulos. Sattumalta hän kohtaa tiluksillaan töitä tekevän tallirenki Sebastianin (Cosmo Jarvis). Tukahdetut tunteet roihahtavat ja intohimo vie mennessään.

Vankina miesten maailmassa

Jossakin määrin Lady Macbeth tuo mieleen Lars von Trierin elokuvan Breaking the Waves (1996). Kummassakin nuori nainen joutuu elämään yhteisönsä normien vankina, miesten nujertamana, yrittäen keksiä miten vapautua henkisestä ja fyysisestä vankilasta. Siinä missä Breaking the Wavesin päähenkilö päätyy miesten hyväksikäyttämäksi Lady Macbethin Katherinesta kasvaa voimakastahtoinen nainen, joka raivaa esteet tieltään saavuttaakseen haluamansa.

Suljettua maailmaa korostavien tummien sisäkuvien vastapainona vapautunutta Katherinea kuvataan avarassa ja valoisassa luonnossa hiukset hulmuten. Florence Pugh näyttelee kasvoillaan ja koko kehollaan alistettua nuorikkoa, kiihkeää ja intohimoista salasuhdetta elävää lihallista naista ja tuo taitavasti esiin myös tarinan edetessä kehittyvän kovuuden ja juonikkuuden.

Juonenkuljetuksessa on yllättäviä, omalaatuisiakin käänteitä, jotka paikoitellen alkavat vaikuttaa hieman liian keksityiltä. Näissä juonen outouksissakin Lady Macbeth vertautuu Breaking the Wavesiin.

Loppua kohden jännärimäisiäkin piirteitä saava elokuva jättää päähenkilönsä kohtalon avoimeksi. Vahvaksi kasvanut nainen on saanut mitä haluaa, mutta mitä sitten.  Loppuratkaisusta jää jotenkin tyhjä olo.