Mainos

Joukko ihmisiä jää jumiin aavikolla sijaitsevalle huoltoasemalle. Sähköt sammuvat, eikä autot lähde käyntiin. Telkkarista ja radiosta kuuluu vain kilohertsin vinkua.

Juuri kun jengi huoltiksella alkaa turhautumaan, kurvaa pihalle mummeli. Mummo tilaa tiskiltä raa´an, maustamattoman pihvin ja muuttuu sen myötä verta janoavaksi ökkömönkiäiseksi. Pian selviää, että kaikki maailman muutkin mummot, papat, lapset ja jäätelöautokuskit ovat myös muuttuneet pitkäraajaisiksi juotikkaiksi. Kaikki nämä ovat huoltoasemalla hengailevan raskaana olevan naisen perässä, joka on synnyttämässä maailman ainoan toivon.

Selviytyjät

Mainos

Onneksi huoltiksella on mukana entinen enkeli, nykyinen kapinallinen Michael (Paul Bettany), joka aikoo puolustaa naista hengellään. Huolto-aseman jengi joutuukin väistämättä elämänsä taisteluun pahilaisia vastaan.

Huolto-asema

Legion kertoo perinteisen zombie-elokuvan tarinan modifoituna enkeli ja demoni –tarinaksi. Mitä käykään maailmalle, kun Jumala™ kääntää maailmalle selkänsä ja vain yksi asia voi sen pelastaa?

No ennalta-arvattavastihan siinä  tietysti käy. Jokainen kohtaus päättyy juuri samalla tavalla kuin sitä ennalta arvelee. Twistit ovat yllätyksettömiä ja kauhun hetket tuntuvat enemmän tylsiltä kun pelottavilta.

Mummo

Näyttelijät ovat b-luokan staroja, joiden elehdintä ei juurikaan aiheuta samaistumisen tunnetta. Hahmot ovat onttoja ja nekin ennalta tuttuja jostain muista vastaavista leffoista…

On leffassa jotain hyvääkin. Kuvaus ja ohjaus. Kuvat ja visuaaliset tehosteet ovat kauniita ja vakuuttavia. Samoin äänimaailma toimii hienosti. Toki efektit lisäävät ennalta-arvattavuutta paljastamalla kaikki jännityskohtaukset etukäteen.

Kokovartalofinni

Elokuvan Blu-ray versio sisältää paljon bonuksia. Mukana on viisi vartin mittaista dokkaria teräväpiirtona ja picture in picture –toiminnolla varustettu making of –klippi. Lisäksi leffan voi katsella IQ+sync –toiminnolla, joka paljastaa leffasta salaisuuksia elokuvan aikana. Levyltä löytyy myös Sony BD-Live, jolla pääsee lataamaan mm. uusimpien leffojen trailereita ja extraklippejä teräväpiirtona.

Leffan kuvan ja äänenlaadusta ei ole moitteen sanaa, sen sijaan juoni on niin kulunut, että tämänkin leffan rahat olisi helposti voinut käyttää vaikka purkkatikkaribrändin luomiseen.

KE

Mainos