Mainos

Avaruustutkimusryhmä löytää avaruudesta elämää. Olisi ehkä pitänyt jättää löytämättä.

Life kertoo realistisesta perspektiivistä klassisen tarinan siitä, mitä tapahtuisi, jos löytäisimme avaruudesta elämää. Kansainvälisellä avaruusasemalla työskentelevä tiimi onnistuu nappaamaan Marsista kahmaistun näytepalan, joka sisältää elävää bakteeria. Kasvusto alkaa hiljalleen elämään ja kasvamaan suostuisissa olosuhteissa. Biologinen massa onnistuu kuitenkin yllättämään koko miehistön, eikä aikaakaan kun joukko ihmisiä ottaa älykkyysmittelön avaruusklimppiä vastaan – Alien ykkösen hengessä.

Mainos

Ohjaaja Daniel Esponosa halusi tehdä Alienin kaltaisen scifi-trillerin, joka pohjaisi realismiin. Elokuvaa varten kehitetty avaruusolento onkin amerikkalaisen biologin suunnittelema möykky, jollainen oikea avaruuselämä voisi olla. Scifi-aspektit vievät realismin lopulta epärealismin puolelle, mutta se pitää katsoja kiemurtelemaasa penkissä aivan loppuun saakka.

Elokuva on helposti paras avaruuspiina sitten Gravityn. Alien ykköstä se ei voita, sillä siinä avaruusmiehistö teki kaikki paniikkiratkaisut oikein ja uskottavasti. Life-elokuvassa astronautit tekevät kaiken väärin, vaarantaen toinen toisensa uudelleen ja uudelleen.

Lifen kauhu on jännittävää ja todella viihdyttävää. Mikäli katsoja ei ole avaruustieteeseen liikaa perehtynyt, aitoa simulaatiota toivova tiedemieskatsoja, tarjoaa Life kerrassaan maukkaan sohvapyöriskelyparituntisen.

Elokuvan extroissa nähdään poistetut kohtaukset ja muutama kurkistus kulissien taakse. Etenkin avaruusorganismin kehittämisestä kertova klippi on mielenkiintoista kuunneltavaa.

Mainos