Mainos

Bob Marley oli reggae-musiikin pioneeri ja mies joka rakensi rastafariuskonnosta sen mitä se on edelleen tänä päivänä. Monet rakastavat miestä edelleen niin paljon, että ovat muuttaneet omat elämäntapansakin Bob Marleyn luomien ehtojen mukaisiksi.

Nyt ohjaaja Kevin MacDonald on ottanut työkseen tehdä kaikkien aikojen reggae-isästä dokumenttielokuvan. Mistään pienestä tunnin kikkailusta ei sitten olekaan kyse, vaan lopputuotteena on kaksi ja puolituntinen syväluotaava biografia.

Bob Marley itse

Mainos

Bob Marley kasvoi köyhänä mulattina maaseudulla, jossa hän joutui tekemään puoliverisenä kaikki paskahommat ja toisten työt. Hänen äitinsä oli perinteinen big mama ja isä viinaan menevä valkoihoinen, entinen taistelija ja sotalaivan herra. Tarinan lähtötilanne on kuin suoraan Disney-sadusta… mutta oikeasti totta.

Bobin ollessa jo varttuneempi muutti hän äitinsä kanssa suurempaan kaupunkiin (ghettoon), jossa hän aloitti musiikillisen uransa pienen bändinsä kanssa. Pian Bob pääsi minikiertueelle ja kohta ensimmäisiä albumeja jo levytettiin.

Frendi

Yksi Bobin tuottajista kehitti yhdessä Bobin kanssa ska-musiikin, joka ei ollut enää hengellistä "gospelmusiikkia". Tästä alkoi miehen todellinen urakiito, joka ei ollut pelkkää riemua ja rallattelua. Ennen Amerikan kiertuetta Bob vannoi valat naisensa kanssa, joka loppujen lopuksi joutui jäämään sivusta seuraamaan Bobin syrjähyppyjä bändäreidensä kanssa. Bob Marley siitti maailman yhteensä 11 lasta, seitsemän eri naisen kanssa!

Bobin viimeinen keikka Pittsburgissa ja tähden kuolema 11. toukokuuta 1981 Miamissa käsitellään todella yksityiskohtaisesti, joten Bobin faneille ja rastafarismista kiinnostuneille Marley on todellinen raamattu.

Taustalauleskelija

Marley-Blu-ray sisältää todella paljon informaatiota Bob Marleysta ihmisenä, rastafarismista (joka on muuten helvetin kaukana kotimaisten hipsterien kikkailuista) ja reggae-musiikista. Dataa saa leffasta hyvin paljon ja se on toteutettu haastatteluineen ja uskomattomine arkistokuvineen niin hyvin, että asiasta aikaisemmin mitään tietämätönkin oppii elämästä aivan uuden näkökulman.

KE

Mainos