Mainos

My Bloody Valnetine 3D on Screamin ja Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuvien tarinoita kopioiva kauhuelokuva, jonka lisämausteena toimii kolmiulotteisuus. Elokuvateattereissa leffa toimi oikein hyvin, mutta levyllä tilanne on välttävä.

Harmonyn pikkukaupunkia piinasi 80-luvulla kaivosmiestappaja, joka sittemmin jäin poliisin nalkkiin ja menehtyi. Nyt kaivosmies on kuitenkin tullut Harmonyyn takaisin ja tappaa kylän asukkeja yksiellen. Kaupungin seriffi yritää selvittää tappajaa, mutta tuttuun tapaan kaikki ovat epäiltyjä, myös itse seriffi.

3D-elämys ei olekaan lähekään sama mitä teaterissa

 

Elokuvana MBV on kohtuullisen huono. Se ei ole pelottava, sen näyttelijöiden ote ontuu ja tarinakin on nähty jo liian monta kertaa. Kolmiulotteisuus onkin tämän leffan juttu, vaikka tekijät yrittävätkin leffan extroissa muuta väittää: "It´s all about this amazing story, then we build these impoirtant characters…"

Mainos

Blu-ray-levyllä käytetään 3D-tekniikkana aivan eri teknologiaa mitä elokuvateattereissa, ja siksi kotisohvalla 3D-elämys ei olekaan lähekään sama mitä teaterissa. Kolmiulotteisuus kyllä toimii ihan kohtuullisesti, mutta 70-luvun punaviherlasi teknologia poistaa leffasta kaikki muut värit paitsi punaisen, sinisen ja vihreän. Muu onkin sitten harmaan viherpunaista. Osa kuvista on todella puuroista/kaksijakoista, ja tuntuukin että olisikohan Lionsgaten poikien pitänyt hioa efektiä enemmän ennen levyn julkaisua. MUTTA, niissä kuvissa joissa 3D toimii moitteettomasti, on se varsin mukaansatempaavaa. Esim. allekirjoittaneen puoliso katsoi myös arvostelukappaleen ja väisteli varsin pelokkaana kirkuen lentäviä hakkuja ja leukaluita.

Onneksi levyltä löyyy myös 2-D-versio, jossa värit on kohdillaan. Leffa vain on todella huono ilman 3D-efektiä, joten 2D-versio on sikäli kohuullisen turha. Leffan mukana toimitetaan 4 kpl 3D-laseja, joissa toinen silmä on vihreä ja toinen pinkki. Nämä lasit toimivat siis vain tämän leffan kanssa, sillä eri studiot tuunaavat punaisen sävyä omille leffoilleen sopivaksi.

Lisämateriaalia levyltä löytyy ihan sopivasti ja kaikki vieläpä asiaan kuuluvasti teräväpiirtona. Poistettuja 1-2 minuutin piuisia kohtauksia on varsin paljon. Lisäksi kiekolla on perinteinen making-of -kooste, kommenttiraita, veristen kohtausten tekoprosessi -kooste, vaihtoehtoinen loppu ja naurukela, jossa kukaan ei naura.

Mikäli leffa jäi teattereissa katsomatta, mutta se kovasti kiinnostaa, kannattaa leffa vuokrata. Toivottavasti koteihin saadaan pian sama teknologia käyttöön mitä leffateattereissa, niin saadaan näihinkin leffoihin oikeat värit!

(14.11.2009)

Mainos