Mainos

Luonnonkatastrofit ovat hävittäneet tunnetun Pohjois-Amerikan ja tilalle on rakennettu Pamen-niminen diktatuuri-valtio. Maa on jaettu kahteentoista eri alueeseen, joiden elintaso on suhteessa numerojärjestykseen. Vuosittain järjestettävä nälkäpeli kokoaa kansan yhteen. Se toimii rangaistuksena kansalaisten aiempaa kapinointia kohtaan. Tarkoituksena on uhrata nuorta verta kuolemaan johtavassa pelissä valitsemalla jokaisesta alueesta yksi alle 20-vuotias tyttö ja poika mukaan Nälkäpeliin. Kun alueella 12 asuvan Katniss Everdeenin (Jennifer Lawrence) rakas sisko Primrose (Willow Shields) valitaan arvonnan kautta mukaan, tarjoutuu Katniss itse vapaaehtoisena uhraamaan itsensä pelille.
Pelin henki on raaka, vain yksi 24 kilpailijasta voi jäädä henkiin. Nuorilla on kaksi viikkoa aikaa selvitä maasto-olosuhteissa hengissä. Muu maailma seuraa tiiviisti kilpailijoiden etenemistä ja sponsorit tukevat kilpailijoita tiukoissa tilanteissa. Peli muuttuu yhä raaemmaksi ja nuoret tappavat toisiaan eläinten lailla. Katnissin tavoitteena on päästä pelistä ulos elävänä, vahingoittamatta muita. Hän joutuu kuitenkin mukaan tilanteisiin, jolloin valinta oikean ja väärän välillä on vaikeaa.

Normikati

 

Mainos

Elokuvan maailmassa rikkaat pitävät peliä viihteenä ja köyhät pelkäävät menettävänsä lapsensa pelille. Uuden vallankumouksen ensiaskeleet on otettu, kun Katniss lähtee vapaaehtoisesti mukaan peliin. Varakkaat pelinjärjestäjät eivät suhtaudu kansan keskuudessa tapahtuvaan kapinointiin kevyesti vaan Katnissin eliminoimista aletaan miettiä jo tuotannonkin puolesta. Kansan ihastuessa tyttöön mahdollisuudet hänen tuhoamisekseen kuitenkin heikkenevät.

Naamio

 

Päähenkilö Katniss vie elokuvan tarinaa eteenpäin. Hänen selviämisensä on alusta asti jo aika selkeää, joten suuria yllätyksiä elokuva ei tuo tullessaan. Kuvauksella on kuitenkin saatu välitettyä paljon tunteita ja ajatuksia, jotka eivät välity muuten tarinan avulla. Näin on saatu hyvin tavoiteltua sitä, mitä alkuperäinen Nälkäpeli-kirja hakee tarinallaan. 

Screenit

 

Ekstroja on blu-ray-paketista löytyy kerrakseen. Kahden tunnin mittainen Making of -dokkari paljastaa kulissien takana tapahtuvia asioita. Siinä perehdytään niin castingiin, käsikirjoittamiseen kuin lavastukseenkin. Katsoja saa lisäinfoa siitä, miksi elokuva on käsikirjoitettu juuri niin kuin se on. Kirjailija Suzanne Collins on ollut mukana elokuvan käsikirjoitusprosessissa, jolloin elokuvasta on saatu mahdollisimman uskollinen kirjalle. Lisäksi mukana on propaganda-filmi sekä useita muita elokuvan tekoon liittyviä lisäklippjä.

 

SS

 

Mainos