Mainos
Yksikään sankari ei olisi mitään ilman ylivoimaista pahaa. Miksi pukeutua plyysiviittaan ja lateksipukuun jos siihen ei ole mitään syytä? Warner Bros. Picturesin Necessary Evil: Super-Villains of DC Comics pureutuu nimensä mukaisesti DC Comicsin sarjakuvapahiksiin, joista jokainen on omanlaisensa, niin persoonansa kuin tavoitteensakin puolesta.
 
Sarjakuvittaja
 
Necessary Evil on Scott Devinen ja J.M. Kennyn ohjaama dokumentti, joka haastattelee kattavasti mm. sarjakuvataiteilijoita, käsikirjoittajia, ohjaajia, näyttelijöitä, pelintekijöitä ja elokuvatuottajia. Jokaisella on heittää omat mielenkiintoiset näkemyksensa ja sisäpiirintietotonsa kestosuosikkipahiksista ja näiden psyykkeestä.
 
Elokuva kaivaa syvältä esim. Jokerin ja Lex Luthorin pääkopan sisältöä, joita on kaivettu niin varhaisista sarjakuvista, kuin moderneistakin uutuuksista. Elokuvan sisältöä ei ole poimittu ainoastaan sarjakuvista, vaan myös animaatiosarjat, elokuvat ja tuoreet pelitkin ovat osa kokonaisuutta. Lähdemateriaali on siis laaja, kuten kuvitussatokin.
 
Dokkarissa ei ainoastaan pureuduta vain tunnetuimpiin pahiksiin, vaan ilkikurimuksia avataan myös tuntemattomammastakin päästä. Näin ollen sarjakuvia lukemattomatkin pääsevät helposti kärryille uusienkin pahisten mielenhäiriöistä.
 
Sarjis
 
Elokuva on rytmitetty amerikkalaiseen tapaan todella hyvin, ja sen jaksaa helposti katsoa koukuttuneena loppuun yli puolentoistatunnin kestosta huolimatta.
 
Necessary Evil: Super-Villains of DC Comics on kiinnostava ja sivistävä dokkari, joka kannattaa katsoa, jos sarjakuvat tai sarjakuvaviihde kiinnostaa vähääkään.
Mainos