Mainos

Elokuvaohjaaja Guido Continilla (Daniel Day-Lewis) on ongelma: uuden elokuvan kuvaukset alkavat kymmenen päivän kuluttua, eikä elokuvalla ole vielä käsikirjoitusta saati näyttelijöitä. Lisäksi Guido elää kuuden naisen otteessa ja kärsii keski-iän kriisistä.

 

Elokuvan aikana ruoditaan Guidon ongelmia. Suhdetta kuolleeseen äitiin (Sophia Loren) ja lapsuusaikaisiin tapahtumiin peilataan miehen nykyhetken ongelmiin naisten kanssa. Kaikkea ei voi saada, ja sitä Guidon on vaikea hyväksyä tai ymmärtää. Hänen on kuitenkin itse ratkaistava ongelmavyyhtinsä, mikä koetteleekin miestä eniten. Toisinaan on parempi antaa olla, mutta se ei ole  hurmurille soveliasta.

Mainos

 

Lehdistötilaisuus

 

Näyttelijöiden valinnat ovat osuneet kohdilleen. Daniel Day-Lewis vaikuttaa juuri niin epävakaalta ja sekavalta kuin kuuluukin. Penelope Cruz taas sopii erinomaisesti hutsahtavan rakastajattaren rooliin, kuin myös Marion Cotillard onnettoman ja yksinäisen vaimon rooliin. Muistakaan näyttelijöistä ei ole pahaa sanaa sanottavana, vaikka kieltämättä Judi Denchin otsasta on mahdotonta pyyhkiä pois Bondin M:n roolia. Mutta ehkä M on työttömäksi jäätyään siirtynyt näyttämöpuvustajaksi.

 

Lehdistötilaisuuden jälkeinen masennus

 

Kauniita naisia ja pikkutuhmaa lavashowta, niitä elokuvassa riittää, kuten elokuvamaailmaan sijoittuvalta musikaalilta sopii odottaakin. Mutta onko Moulin Rouge –tyylisten musiikkikohtausten tekeminen ollut vähän liian helppo valinta? Lisää syvyyttä ne eivät elokuvaan tuo, vaikka ovatkin viihdyttävä lisä. Sen sijaan enemmän olisi kaivannut naisten välisten suhteiden kuvaamista. Nyt kissatappelut jäivät yhden kylmän katseen tasolle, vaikka musiikkikohtauksina niistä olisi saanut todella mehukkaita.

 

Hutsahtavat naiset lavalla

 

Juoni on yksinkertainen, eikä tarjoa katsojalle haastetta.  Tarinassa ei ole samaistuttavuutta, opetusta, syvyyttä, kekseliäitä huomioita eikä oikeastaan edes draaman kaarta. Musiikki on ihan nättiä, muttei koskettavaa. Onnistuneessa musikaalissa musiikki tarttuu katsojaan ja tempaa mukaansa. Ninessa niin ei tapahdu. Toteutus on kuitenkin hyvä, ja erityisesti lavakohtaukset ovat kauniita.  Näyttelijät osaavat asiansa ja tekniikka pelaa. Elokuva kannattaakin katsoa siksi, että ontuvaa tarinaa toteuttanut henkilökunta on hoitanut hommansa erinomaisesti.

 

Ekstroja ei levyllä ole.

 

HL

Mainos