Mainos
Poika ja tyttö rakastuvat toisiinsa ja ajautuvat salaperäisen murhamysteerin keskipisteeseen.

November Criminals kertoo Baby Driver -elokuvasta tutuksi tulleen Ansel Elgortin ja Kick-Ass-tyttö Chloë Grace Mortezin tähdittämistä teineistä. He ovat salaa ihastuneita toisiinsa ja päättävät rohkaista mielensä – he aikovat kokeilla yhdyntää. Sillä välin kun ihastavaiset parittelevat, tapetaan heidän ystävänsä. Paikallispoliisi liittää murhan jengirähinöihin, eikä ota keissistä liikaa stressiä. Pariskunta kuitenkin tuntee ystävänsä ja tietävät, että jengisodalla ei ole osuutta. On aika ottaa etsivätehtävät parempiin käsiin.

Mainos

Romanssia ja dekkaria

November Criminals on tyypillinen teiniromanssi yhdistettynä dekkarimaiseen toimintaan. Elokuvan juoni ei ole yllätyksillä pilattu, mutta se kantaa kuitenkin ihan kivasti läpi elokuvan.

Näyttelijät ovat ikäisikseen jo kokeneita konkareita, jonka vuoksi uskottavuus on hyvää tasoa. Erityismaininta annettakoon ohjauksesta, sillä elokuva sekoittelee tubettamista, hyvää leikkausta sekä erittäin intiimejä erikoislähikuvia.

Retro-Bemmi on yksi elokuvan pääosaesittäjistä.

Niukat ekstrat

Blu-rayn B-puolelta löytyy ainoastaan making of -kooste, joka ei pahemmin pulssia nostata.

November Criminals on oivaa viihdettä nuorison sunnuntaikrapulaan, mutta aikuiskatsojan on syytä välttää.

Mainos