Mainos

Lenny (Adam Sandler), Eric (Kevin James), Kurt (Chris Rock), Marcus (Davis Spade) ja Rob (Rob Schneider) ovat nuoruusvuosien koripallojoukkuekavereita. Kun heidän ihana valmentajansa menehtyy, joutuvat vanhat joukkuetoverit tapaamaan toisensa 20 vuoden jälkeen. He ovat toisistaan niin innoissaan, että päättävät viettää keskenänsä perheineen uuden, nelipäiväisen "luokkakokouksen" ihanalla mökillä järven rannalla. Oikeastaan mikään ei mene vinoon, siellä vaan sitten lomaillaan.

Pojat hautajaisissa

Oikeesti aikuiset on hämmentävä leffa. Elokuvasta puuttuu suuri kriisi tai konflikti. Mikään ei mene päin peppua tai mikään ei muodostu ongelmaksi. Draaman kaari puuttuu kokonaan! Mutta silti kuin ihmeen kaupalla leffa etenee yllättävän jouhevasti ja kiinnostavasti. Leffa perustuu spontaaniin läpänheittoon ja pikkujekkuihin, joita miehet tekevät toisilleen. Naiset koittavat sitten kestää omalla tavallaan tätä miesten puuhailua.

Mainos

Eukot ja tyttäret rivissä

Leffaa tähdittää kaikki elokuvamaailman ärsyttävimmät koomikot Chris Rockia lukuunottamatta, mutta leffan hyvähenkisen luonteen takia edes Adam Sandler ei ole kovin ärsyttävä. David Spade sen sijaan onnistuu ärsyttämään suunnattomasti, mutta mies saa lättyynsä sen verran hulvattomalla tavalla, että se kompensoi rasittavuuden.

Salma Hayek esittää Sandlerin tulista vaimoa.

Blu-ray versiosta löytyy kourallinen poistettuja kohtauksia ja muita vakioextroja, jotka eivät juurikaan saa suupieliä nousemaan. Oikeesti aikuiset on hyvä vaihtoehto vuokratuotteeksi, jos kaikki muut hyvät komediat on jo katsottu ja naurettu useampaan kertaan. Se ei ole superhauska, mutta viihdyttää pari tuntia ihan kelvollisesti.

KE
 


plussat:
+ hyväntuulinen
+ erilainen komedia

miinukset:
– David Spade on ärsyttävä liian pitkine hampputukkineen
– Rob Snyder on rasittava
– ei kunnollista draaman kaarta

Mainos