Mainos

Kauniita maisemia, aikamatkailua, romantiikkaa ja seikkailua. Näistä aineksista on leivottu Outlander: matkantekijä -sarjan ensimmäinen tuotantokausi.

Eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa, kun brittipariskunta Frank ja Claire Randall matkustavat Skotlannin ylämaille. Romantiikan ja historian sävyttämä reissu muuttaa äkisti luonnettaan, kun eräänä kauniina päivänä Clairen käyskennellessä kivimuodostelmassa hän huomaa päätyneensä toiseen aikaan tismalleen samassa paikassa.

Eipä aikaakaan, kun Claire tulee lähes raiskatuksi punatakkisen englantilaisupseerin toimesta, josta hänet pelastetaan skotlantilaisten ylämaalaisten toimesta. Pian Clairelle selviää, että hän on palannut 200 vuotta ajassa taaksepäin. Eletään aikaa, jolloin ylämaalaiset ovat kakkosluokan kansalaisia brittiläisten hallitsijoiden alaisuudessa. Mutta mikä kummallisinta, hänet lähes raiskannut brittiupseeri on aivan hänen brittiläisen miehensä Jackin näköinen…

Olipa kerran… romanttinen aikamatka

Näistä varsin eriskummallisista tapahtumista käynnistyy Outlander: matkantekijä -sarja, joka perustuu amerikkalaiskirjailija Diana Gabaldonin suosittuun kirjasarjaan. Jo 1990-luvun alussa käynnistynyt romaanisarja on kansainvälinen menestys ja näin tapahtumien kääntyminen televisioruudulle onkin ollut lähinnä vain ajan kysymys.

Mainos

Sarja on luonteeltaan yhdistelmä seikkailua ja romantiikkaa, ja mitä pidemmälle sarja etenee, sitä enemmän painotus jälkimmäiseen siirtyy. Siinä missä alussa mukana on tietynlaista uutuudenviehätystä ja seikkailullista jännitystä uusien hahmojen ja tuntemattoman ympäristön että ajan parissa, loppupuoli alkaa toistaa samaa kappaletta jaksosta toiseen ja siinä samalla hieman katsojaa uuvuttaen.

Outlanderissa onkin vahva romantisen hömpän vivahde, vaikka samaan aikaan sarja yrittää pysyä seikkailullisesti tuoreena ja kiehtovana ajankuvatarinana. Tietyiltä osin tasapainoilu toki onnistuukin. Silti sarjaa katsoessa ei voi olla välttymättä tunteelta, että kirjoittaja itsekin on ollut vähän kahden vaiheilla; kirjoittaako historiallista rakkausdraamaa vai luodako seikkailusarjaa sukupuoleen ja ikään katsomatta.

Kahtia jaettu

Outlander: matkantekijän ensimmäinen tuotantokausi on hieman oudosti jaettu kahteen kahdeksan jakson osaan. Puolivälissä kautta on tosin selkeä cliffhanger, joka puoltaa puolittamista. Silti sarjan kutsuminen yhdeksi tuotantokaudeksi hämmentää, sillä puolikkaat on paitsi julkaistu ja tehty eri vuotena, myös julkaistu kahdella eri blu-ray-levyllä. Näistä ensimmäinen kahden levyn julkaisu on kiinnostavampi juoneltaan, kun taas kauden kolmen levyn mittainen jälkipuolisko on tarinallisesti astetta laahaavampi.

Kummallakin blu-ray-julkaisulla on kohtullisesti ekstroja. Nämä ovat lähinnä lyhyitä pätkiä sarjan tekemisestä, skotlantilaisten kilttien valmistumisesta, poistettuja kohtauksia ja muuta sarjaa täydentävää antia. Ekstroja ei ole suomennettu.

Outlander: matkantekijä on sarjana kohtuullinen, jota katsoo mielellään silkan näyttävyyden ansiosta. Caitriona Balfe intensiivisen Clairen roolissa on miellyttävää katsottavaa, kun taas komea Sam Heughan on varmasti mieluisaa seurattavaa valtaosalle naiskatsojia. Erityisen kiinnostavaa seikkailutarinaa Outlanderilta on kuitenkin turha etsiä.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Outlander: matkantekijä - 1. tuotantokausi
Edellinen artikkeliBlu-ray-arvostelu: Kunnon dinosaurus
Seuraava artikkeli4K Ultra HD -arvostelu: The Revenant
Televisiosarjoihin ja äärimetallimusiikkiin keskittynyt harrastelija-arvostelija, joka kirjoittamisen vastapainoksi harrastaa itsepuolustuslajeja ja voimailua. Siinä sivussa menevät video- ja roolipelit sekä satunnaisemmin kortti-, lauta- ja miniatyyripelit.
outlander-matkantekija-1-tuotantokausiKauniita maisemia, aikamatkailua, romantiikkaa ja seikkailua. Näistä aineksista on leivottu Outlander: matkantekijä -sarjan ensimmäinen tuotantokausi. Eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa, kun brittipariskunta Frank ja Claire Randall matkustavat Skotlannin ylämaille. Romantiikan ja historian sävyttämä reissu muuttaa äkisti luonnettaan, kun eräänä kauniina päivänä Clairen käyskennellessä kivimuodostelmassa hän...