Mainos

Kun puhutaan pohjoismaisesta kauhusta tulee ensimmäisenä mieleen kotimainen Lordipelleily Dark Floors. Todellisuus on onneksi kauniinpää, sillä Norjassa kauhua osataan tehdä oikein. Rovdyr eli suomenennettuna Pedon verta sijoittuu 70-luvulle, jossa nuori nelikko on matkustamassa maaseudun läpi, ja sattuu paikalliselta essolta nappaamaan mukaansa liftarinaisen. Liian myöhään he huomaavat kuitenkin naisen olevan pakomatkalla norjalaisia metsuriperkeleitä, jotka viikonloppuhuvikseen metsästävät ihmisiä puukkoinen, piikkilankoineen ja tietysti haulikoineen. Miehet kaappaavat nelikon mukaansa ja metsästyskausi helvetillisissä havumetsissä voi alkaa…

 
Visuaalisesti erittäin kaunis ja kultakorvillekin sulosointuja antava Blu-ray -versio päästää tämän norjalaisen kauhuhelmen oikeuksiinsa. Yllättävän raaka, mutta samalla pahuksen mukaansatempaava ja jännittävä leffa onnistuu siinä, missä kotimaan "helmet" ovat epäonnistuneet aina. Kauhussa.
Aina ei tarvita miljoonabudjettia, ja tästä on todisteena mm. Blair Witch Project, Saw ykkönen ja nyt Rovdyr. Rovdyrissä pelotellaan suurella metsällä, pienillä rapsahduksilla ja ilkeällä goremätöllä. Rovdyr toimii paikoitellen todella uskottavasti ja saa katsojan puristelemaan penkkiä onnistuneesti.

 

BD-levyn bonukset ovat onneksi kattavat. Bonareista löytyy mm. pari kommenttiraitaa, making-of- ja pilalle meneet otokset -dokumentit, sekä kaikki leffan markkinointimateriaali. 

 

Mainos
Hyvien kauhuleffojen ystäville on tämä norjalainen kauhueepos pakkohankinta. Mikäli norjalaisuus kuitenkin arvelluttaa, kannattaa tämä leffa vuokrata minkä tahansa jenkkikauhun sijaan.
 
 
KE
Mainos