Peliarvostelu: Inside

Vuonna 2010 Microsoftin Xbox Live Arcade -kauppapaikalle ilmestyi peli nimeltä Limbo. Tummanpuhuva, ovela ja tulkinnanvaraa jättävä puzzle-tasoloikka hurmasi tuhansia ympäri maailman. Pelin kehittäjä, tanskalainen Playdead ei jäänyt lepäämään, vaan kävi ahnaasti uuden projektin kimppuun.

Uusi teos kantaa nimeä INSIDE, ja päällisin puolin vilkaistuna siinä on hyvin paljon samaa pelistudion debyytin kanssa. Peli on sivuttain rullaava 2D-seikkailu ongelmanratkonnan ja synkän ilmeen kera kuten Limbokin.

Tarinan alkumetreillä tuntuukin, että onko tämä nyt vain erilaisilla visuaaleilla toteutettu uusinta. Mutta mitä pidemmälle pelaaja pääsee, sitä enemmän peli tekee selväksi että sillä on oma identiteettinsä samankaltaisuuksista huolimatta.

Pelin päähenkilö on punaiseen paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut nuori poika. Häntä jahdataan metsän läpi, kohti jotain. Miksi hänet yritetään vangita, kenen toimesta tai mihin hän pyrkii – kaikki tämä jätetään auki. Minulle tämä alkuasetelma toimi oikein mainiosti, mutta olen varma ettei se ole kaikkien pelaajien mieleen.

Limbo oli synkkä, ”yritys ja kuolema” -periaatteella toimiva mustavalkoinen teos. INSIDE jatkaa samalla tiellä, mutta laajentaa huomattavasti edeltäjänsä esittelemiä konsepteja. Pelihahmon liikkuminen tapahtuukin edelleen kaksiulotteisella tasolla, mutta miljööt käyttävät syvyyttä todella hienosti hyväkseen.

”Valon ja varjon käyttö on mestarillista, ja peli hyödyntää erittäin harkitusti rajattua väripalettiaan.”

Visuaalisesti peli on uskomattoman hieno. Tyyli on minimalistinen, mutta juuri sopivan yksityiskohtainen. Valon ja varjon käyttö on mestarillista, ja peli hyödyntää erittäin harkitusti rajattua väripalettiaan. Playdead on myös koodannut peliin erinomaisen temporaalisen antialiasoinnin, joka saa pelin soljumaan erittäin sulavasti ruudulla. Heijastukset lätäköissä, pelihahmon jättämät jalanjäljet mudassa – kaikki on hiottu miltei täydellisyyteen asti.

Päähenkilön liikkeet ovat myös animoitu todella komeasti. Outoa tai kankealta näyttävää liikehdintää ei esiinny miltei ollenkaan. Edeltäjäänsä realistisempi visuaalinen tyyli saa pelihahmon kuolinanimaatiot näyttämään aidosti ilkeiltä. Vihaisen koiran puraistessa nuorta poikaa kaulasta en voinut olla hieman irvistämättä. Playdead selkeästi tietää mitä tekee. Pelistä huokuukin tietynlainen skandinaavinen musta huumori, ja se toimii.

Valtavirrasta poiketen INSIDE ei sisällä lainkaan tutoriaaleja tai pelaajaa neuvovia tekstejä. Tämä vahvistaa omalta osaltaan pelin ilmettä hienosti.

Limbo oli äänisuunnittelun kannalta hyvin vähäeleinen ja hienostunut, ja INSIDE jatkaa samalla linjalla. Musiikki on minimalistista ja ääniefektit realistisia.

Martin Stig Andersenin säveltämä musiikki onkin mielenkiintoisesti tuotettu; Andersen on ajanut elektronisesti tehdyn musiikin ihmisen pääkallon läpi. Luun läpi johdettuna biisit ovat saaneet komean rauhallisen ambient-henkisen fiiliksen, joka on mukavasti ristiriidassa tapahtumien ja lokaatioiden synkkyyden kanssa.

”Ongelmanratkaisu ja tarinankerronta ovat pääosin hyvin tasapainossa”

Pulmat ovat säädetty juuri sopivan hankaliksi, että pelaaja säästyy turhautumiselta ja liialta toistolta. Ongelmanratkaisu ja tarinankerronta ovat pääosin hyvin tasapainossa.

Peli on myös edeltäjäänsä verrattuna paljon oudompi. Tarina on täynnä mielenkiintoisia viittauksia tehotuotantoon, suuryritysten harmaaseen moraaliin sekä yksilön merkitykseen.

Playdead käytti pelin tekemiseen kuusi vuotta ja kaikki Limbosta saadut tuotot. Tuloksena on erittäin hiottu kokonaisuus, jossa ei ole lainkaan mitään ylimääräistä tai turhaa. Verrokkina voidaan miettiä, että isojen AAA-pelien tekoon usein vierähtää se sama kuutisen vuotta. Mutta ne tarjoavatkin usein kymmeniä, joskus jopa satoja tunteja pelattavaa ja tutkittavaa.

Playdead upotti saman määrän aikaa noin neljän tunnin pituiseen peliin, ja se näkyy ja tuntuu.