JAA

Keväällä 2016 suomipelaajaa hemmotellaan oikein olan takaa. Ensin julkaistiin Remedyn kehittämä, loistava Microsoftin yksinoikeuspeli Quantum Break ja nyt vuorossa on PS4-yksinoikeuspeli Alienation, jonka arcade-räiskinnästä vastaa mikäs muukaan kuin Housemarque.

Housemarque on pelitalona erikoistunut arcade-räiskintöihin ja sen peliluetteloon lukeutuukin huippuja kuten Super Stardust, Dead Nation ja Resogun. Alienation jatkaa tuttua linjaa ja se on kuin Dead Nationin isoveli, jossa zombiet on korvattu xenomorpheilla, eli iljettävillä muukalaisilla. Alienationin juoni muistuttaa XCOM-pelisarjaa: muukalaiset ovat vallanneet maan ja pelaajan ystävineen tehtäväksi jää muukalaisten kurittaminen sekä ajaminen pois rakkaalta kotiplaneetaltamme, keinoja kaihtamatta. Räiskinnän alkaessa tarina unohtuu nopeaan eikä sitä jaksa liioin seurata. Sivuhenkilöt höpöttelevät kun itse selaa valikoita seuraavaan tehtävään valmistautuessa.

Pelaaja voi valita hahmonsa kolmesta eri hahmoluokasta: tankista, sabötööristä ja bio-spesialistista. Tankki keskittyy nimensä mukaisesti iskujen ottamiseen ja jakamiseen sekä silkkaan tulivoimaan, säbötööri käyttää varjoja hyväkseen ja luottaa miekkoihinsa ja bio-spesiliasti on joukon parantaja, joka voi myös käyttää nanorobotteja vihollisten kukistamiseksi. Hahmon valitsemisen jälkeen päästäänkin itse toimintaan lyhyen tutoriaalin jälkeen, ja voi pojat kuinka komeaa toiminta onkaan.

Alienation on twin stick -ammuskelu, jossa toisella tatilla ohjataan ja toisella tähdätään. Muut DS4:n nappulat ovat erikoishyökkäyksiä varten. Mukana on myös loistava pikalataus, joka muuntaan jokaisen lataushetken minipeliksi, jossa oikealla hetkellä tattia napsauttamalla saa aseen ladattua rivakammin ja muukalaisten lahtaus sujuu jouhevammin. Meno on jatkuvan hektistä, eikä kesken pelin saa edes rauhaa valikosta, sillä peliä ei voi pysäyttää kesken tehtävän. Pelimaailma on täynnä näyttäviä räjähdyksiä, milloin pelaajan ja toisinaan xenomorphien aiheuttamia.

 

Pelaaja kerää kokemuspisteitä ja tasojen myötä laajentaa omia taitojaan sekä parantaa niihen ominaisuuksia. Viholliset pudottelevat satunnaisia aseita, joita voi myös kerätä karttoihin piilotetuista kätköistä. Alienation lainaa röyhkeästi Diablo-pelisarjasta ja se risteyttää arcade-räiskinnän sekä kevyet roolipelielementit saumattomasti. Lopputulos on todella tiukkaa toimintaa ja aivan käsittämättömän kauniita efektejä. Pelaaja voi myös parantaa löytämiensä aseiden ominaisuuksia pelimaailmasta kerätyillä, tai heikompia aseita purkamalla, saaduilla osilla.

Alienationin tarina koostuu 20 tehtävästä jotka pelaaja voi läpäistä tai yrittää läpäistä valitsemallaan vaikeusasteella sekä halutessaan mukaan voi kutsua 1–3 kaveria. Pelaajalla on myös mahdollisuus liittyä jonkun muun peliin yhteistyöhengessä.

Mukana on myös optio hypätä vastustajan peliin Dark Souls -hengessä, ja aiheuttaa sekaannusta hyökkäämällä muiden ihmispelaajien kimppuun. Tämän ominaisuuden saa myös poistettua jos mielii harventaa xenomorphien sankkaa joukkoa rauhassa muiden vitsaukselta. Pelin tarinan läpäisyn jälkeen avautuu niin kutsuttu New Game+, jossa viholliset ovat vaikeampia ja mukaan saadaan myös päivittäiset haasteet, joiden palkinnoilla omia varusteita voi parantaa entisestään. Haastetta riittää jo peruspelissä ja muukalaisten taltuttaminen on helpompaa hyvässä porukassa.

Vaikka Alienation ei ole AAA-luokituksen megapeli, hoitaa se hintaansa nähden audiovisuaalisen antinsa todella hyvin. Ja kuten jo mainittu, sen efektit ovat silmiä hivelevän kauniita. Non-stop-toiminta on sulavaa, eikä edes neljän pelaajan aiheuttama, xenomorphien sisuskaluilla maustettu tuhokaaos saa ruudunpäivitystä notkahtamaan missään vaiheessa.

 

Hyvistä ominaisuuksista huolimatta Alienation ei kuitenkaan ole täydellinen peli. Saman sohvan moninpeli uupuu julkaisuvaiheessa kokonaan, joka on tämän kaltaisessa pelissä miltei anteeksiantamaton moka. On ilmiselvää, että pelimoottori ja rauta jaksaisi pyörittää kahden pelaajan saman aikaisen räimeen joten valinta on kerrassaan outo. Peliporukkaa ei myöskään voi erikseen etsiä, vaan ainoa mahdollisuus on liittyä jo käynissä olevaan tehtävään.

Melko nopeaan tulee myös selväksi, että satunnaiset asedropit eivät ole kummoisia, eikä mitään erikoisempaa peruskirjon lisäksi ole tarjolla: samoja haulikoita, heittimiä ja konituliaseita tipahtelee paremmilla statseilla varustettuna, käytännöllistä mutta hyvin tylsää. Diablon tai Borderlandsin tarjoilemaa loottihuumaa ei pääse syntymään alkuinnostuksen jälkeen.

Alienation on hyvä peli, varsinkin jos onnistuu löytämään hyvän porukan, joiden kanssa edetä tehtävästä toiseen tai kaverit sattuvat olemaan pelaamassa samaan aikaan. Muutamat laiskoilta tuntuvat valinnat kuitenkin estävät sitä todella loistamasta. Vaikka se on hintaansa nähden kelpo paketti, joka on täynnä koukuttavaa räiskintää, on todellista scifi co-op-kokemusta etsiville helpompi suositella jo aiemmin julkaistua Hell Divers -peliä, joka ongelmistaan huolimatta ajaa tehtävänsä paremmin.

JAA
Edellinen artikkeliLaitearvio: Acer Predator G6 -pelitietokone
Seuraava artikkeli4K Ultra HD -arvostelu: Hitman: Agent 47
Each person who ever was or is or will be has a song. It isn't a song that anybody else wrote. It has its own melody, it has its own words. Very few people get to sing their song. Most of us fear that we cannot do it justice with our voices, or that our words are too foolish or too honest, or too odd. So people live their song instead.