Mainos
Sucker Punch tuo markkinoille kolmannen inFAMOUS-pelinsä, jossa uusi sankari (tai pahis) saa uudet voimat, uudessa miljöössä.
 
Ensimääinen inFAMOUS-peli oli vallankumouksellinen. Se oli graafisesti melkoinen ja pelillisesti jotain täysin uutta. Valinnanvapauksia oli joko hyvään tai pahaan leiriin. Toinen osa vei sen graafisesti ja pelattavuudellaan pitemmälle. Nyt vuorossa on kolmas osa, joka sijoittuu ajallisesti vuosia edellisten osien jälkeen, todelliseen Seattlen kaupunkiin.
 
Pelissä nuorisorikollinen Delsin Rowe törmää vankilapaossa olevaan kanavoijaan ja huomaa pian omaavansa tämän voimat. Paikalle saapunut kanavoijia vihaava suojeluvirasto DUP:n päällikkö huomaa biorikollistilanteen olevan karkaamassa käsistä ja päättää kiristää Delsiniä ja tämän mummia julmalla tavalla. Niinpä Delsin lähtee poliisiveljensä kanssa Seattleen hakemaan parannuskeinoa mumminsa hengen pelastamiseksi.
 
 
Aluksi Second Son vaikuttaa todella lupaavalta. Grafiikka on tajuttoman kaunista ja tarinakin alkaa lkiinnostavasti. Sitä on myös astetta helpompi seurata suomenkielisten tekstien ansiosta. Kun pelin intro on käyty läpi ja siirrytään pikkukylästä Seattleen, tulee dejavu aikaisemmista osista – ja eittämättä mieltä kalvaa ajatus: taasko tämä on vain tätä alueiden valtausta ja samanlaisten tehtävien toistoa? Onneksi tilanne ei ole tämä. Tarina etenee kivasti ja mikä parasta, henkilöhahmoihin on panostettu. Pelissä on aidosti leffafiilistä ja mielenkiintoisia koukkuja.
 

Spoilereita välttääksemme kerrottakoon vain, että tämä nainen rakastaa liilan eri sävyjä ja ravintoloiden kylttejä.
 
Pelillisesti uutta löytyy Delsin kyvyissä. Mies ei ole yhden kyvyn heppu, vaan pystyy kopioimaan muilta biorikollisilta näiden kyvyt. Ensimmäiset voimat tulevat savusta ja sitten varastellaan muita esim. neonvaloista tulevaa voimaa. Kaikilla kyvyillä on kuitenkin samantapaiset kehityspuut, joiden avulla Delsinistä saa melkoisen tappokoneen.
 
 
Peli hyödytää Dual Shock 4:ää tähänastisista pelaamistani peleistä parhaiten. Ohjainta käytetään erittäin monipuolisesti, esimerkiksi spraymaali-täggäyksissä, joka on mielestäni nerkkoainta vuosikymmeniin. Samoin ohjaimen kaiutin on kovassa käytössä ja luo uskottavuutta mm. supervoimien imemisessä objekteista. Pelaamisen uusi ulottuvuus alkaa olemaan oikeasti käsillä.

Kuten jo aikaisemminkin sanottu grafiikka on tajuttoman hienoa. Liikekaapatut dialogikohtaukset näyttävät järkyttävän hyvältä, eteenkin ilmeiden osalta. Onko se ihme, sillä pelkästään Troy Barkerin tähdittämän Delsien naama koostuu 60 000 polygonista ja liikettä on kaapattu pelkästään naamataulusta 168 trärkkerillä.
 
Myös Seattle näyttää hyvältä ja uskottavalta, vaikka pelattavana ei olekaan koko metropolialue. Kadut on mallinnettu kuitenkin 1:1:een, joka luo uskottavan fiiliksen. Harmillisesti vahinkotehosteisiin ei juuri ole panostettu, joka syö uskottavuutta. Esim. metalliketjulla auton hakkaminen on onnetonta naruköydella huitomista. Damagea syntyy vain ikkunalaseihin ja peltiin, ennaltamäärättyihin paikkoihin.
 
inFAMOUS: Second Son on perinteinen inFAMOUS-seikkailu, jossa riittää tekemistä, kerättävää ja tutkittavaa päätarinan ohella. Se ei kuitenkaan mullista genreään tajuttomasti ja sortuu pohjimmiltaan olemaan ajoittain puuduttavaa hack'n slashia.
 
 
inFamousit ovat kuitenkin siitä herkullisia, että sen voi vedellä läpi sekä hyviksenä, että pahiksena. Jos tämäkään ei vielä riitä, avataan n. kuukauden kuluttua netissä salainen Department of Unified Protection -yhtiön (DUP) 19:sta lisätehtävän paketti, jolla saa Dellulle uusia kykyjä ja n. viisi tuntia uutta pelattavaa.
 
inFAMOUS: Second Son on pienistä typeryyksistään huolimatta hieno seikkailu, jonka ohella riittää sivutoimintaa pitkäksi aikaa. Se on ehdottomasti PS4:lle tähän asti julkaisuista peleistä maukkainta mäiskettä.
Mainos