Mainos

Asukaspahiksen nollaosa palaa pelaajien käsiin HD-käsittelyn kera.

Resident Evil Zero -nimellä 14 vuotta sitten kauhupelien ystäviä hemmotellut selviytymiskauhun ja ongelmaratkaisun hybridi on täällä taas. Zero-nimestään huolimatta peli on pullollaan sokeria – uuden grafiikan ja makoisten pulmien ansiosta. PlayStation 4:lle uudelleenmasteroituna ilmestynyt peli palaa aikaan ennen ensimmäistä Resident Evil -peliä.
 
 
Seikkailussa ohjataan S.T.A.R.S.-tiiimin keltanokkaa Rebekkaa ja rikolliseksi leimattua Billya. Tällä kertaa pelaaja ei pysyttele yhden pelaajan saapikkaissa, vaan joutuu ohjailemaan molempia vuorotellen.
 
Tarinassa ajaudutaan jälleen Umbrella-yhtiön tiluksille, toisen kartanon tonteille, joista johtaa reitti tietysti myös salaiseen tutkimus- ja kehityslaboratorioon. Paikka kuhisee kontaminoituja raatoja ja G- sekä T-viruksen piristämiä liejunisäkkäitä.
 
 
Yleisesti ottaen Resident Evil 0 on hyvin samanlainen kuin Resident Evil ykkönen ja siitä tehty remasterointi, joka julkaistiin viime vuonna. Tämäkin uudelleenparannus on renderöity paremmilla tekstuureilla, sijoittuu mystiseen kartanoon ja toimii 16:9- tai 4:3-kuvakoossa. Pelattavuus on identtinen, mutta kahden hahmon tiimiohjaus ja objektien vaihto- ja organisointijärjestelmä on huomattavasti kolmea ensimmäistä Resident Evil -peliä parempi.
 
Resident Evil 0 huokuu 2000-luvun alkua, mutta on todella tunnelmallinen ja jopa kuumottava peli. Sen puzzlet ovat oikeasti melko pahoja ja tallennussysteemi on armoton. Pelaaja saa taktikoida huolella, ellei sitten ole veteraani 14 vuoden takaa.
 
 
Remasteroinnin uudistukset ovat parempi grafiikka, parempi vaihtoehtoinen ohjaustyyli, 16:9-kuvakoko, 5.1-tilaääni ja Trophyt. Valitettavasti ääninäyttely on karmivaa ja välianimaatiot kuin Tekken ykkösestä. Nämä ovat kuitenkin pieni paha muuten niin laadukkaassa ja tunnelmallisessa kauhuseikkailussa.
 
Resident Evil 0 kantaa noin 20 euron hintalappua, joten se kannattaa ehdottomasti ostaa, mikäli Resident Evilit ovat lähellä sydäntä, tämä osa on pelaamatta tai haluat muistella vanhoja. RE 0 on laadukas klassikko, joka vie mennessään.
Mainos