JAA
} else { // }

Vankilaelokuvien asetelma on yleensä niin herkullinen, että vaaditaan täydellinen tumpelo pilaamaan koko homma. Heitetään vain psykopaatit ja keltanokkanössykät samaan laitokseen, ja katsotaan miten ne pärjäävät siellä. Profeetassa on yritystä, mutta täysin maaliin ei osuta.

Vasta 19-vuotias Malik El Djebena (Tahar Rahim), puoliksi arabi, puoliksi korsikalainen, suljetaan kaltereiden taakse, ja jo ensimmäisinä päivinä alkaa tuntua siltä, että kuuden vuoden tuomio on liian iso kakku syötäväksi. Turpaan tulee ja lujaa. Vankilaa hallitsee korsikalaisjengi, jonka pomo tekee Malikille tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä (joo joo Kummisetä-viittaus ja ne oli siinä leffassa sisilialaisia, ei korsikalaisia). Tapa mies, niin pääset suojelukseen. Jos et tapa, henkesi lähtee. Niinhän siinä käy, että pakon edessä Malik tekee teoista hirmuisimman. Eteneminen kohti hierarkian huippua voi alkaa.

Ompeluseura

Ensin hyvät puolet. Profeetta on vaikuttava kasvukertomus, jossa ujo, kenkiinsä tuijotteleva Malik kasvaa… jos ei nyt aikuiseksi niin ainakin itsevarmaksi luovijaksi. Malik oppii vankilassa myös lukemaan, niin kirjoja kuin kokeneiden linnakundienkin liikkeitä. Malikin arabi/korsikalais-väliinputoajan roolikin muuttuu eduksi, jonka turvin hän saattaa ujuttautua pahaa-aavistamattomien vihollisten keskelle. Luurankoja jää kuitenkin Malikinkin kaappiin, sillä surmatun miehen henki jää kummittelemaan vuosikausiksi. Ja varsin mieleenpainuvasti jääkin.

Tuska se on pienikin tuska

Eräänlainen Keanu Reevesin ja Christian Balen välimuoto Tahar Rahim on Malikina hyvä. Tiettyä salaperäisyyttä kaverissa on, ja mikä tärkeintä, katsoja on hänen puolellaan.

Korsikalaisjengin pomo, César Luciani (Niels Arestrup) on tyylikäs ilmestys, hieman kuin Vito Corleonen ja mafiaelokuvien kuumakallen Joe Pescin sekoitus. Ja Kris Kristoffersonin. Ja, ja, ja… Joka tapauksessa viileä kaveri, joka räjähtää kuullessaan väärän sanan. Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että elokuvan edetessä tämä titaani alkaa horjua ja lopulta kaatuu.

Auringonottoa vankilassa

Ja miinukset. Olettekos nähneet sellaiset vankilaklassikot kuin Oz (Kylmä rinki), Papillon  tai vaikkapa Samaa verta (Bound by Honor)? Jos ette, katsokaa vasta Profeetan jälkeen. Adebisin riehuminen pipo vinossa Emerald Cityssä saattaa vetää maton tämän katselukokemuksen alta. Edellä mainitut elokuvat ja -sarjat ovat nimittäin tuoneet vankilakliseet valkokankaalle niin paljon väkevämmin, että Profeetasta ei oikein saa mitään uutta irti.

Automies on aina automies

Väkeviä kohtauksia on, mutta puolikierroksilla tässä edetään. Niin hyviä kuin Rahimin ja Arestrupin suoritukset ovatkin, ei niitä tee juuri mieli katsoa uudestaan. Vankilaelokuvat toimivat usein tarpeeksi yliammuttujen hahmojen avulla, niitä ei tässä elokuvassa ole. Realismia kenties tavoitellaan, mutta se ei riitä.

Suosittelen vankilaelokuvien ja selviytymistarinoiden ystäville, miinuksista huolimatta ihan varteenotettava vaihtoehto. Ja ne pari kummittelukohtausta… brrrr.

SA

} else { // }