Mainos

Aladdin, tuo Akraban trendsetter, on inspiroinut monia muotisuunnittelijoita viime vuosina. Miehen pettämätön tyylitaju ja rohkea asuvalinta on hurmannut jopa prinsessankin.

”Ala” luottaa maanläheiseen tyyliinsä, vaikka onkin kokeilut muun muassa sulttaanin huoliteltumpaa lookia. Nyt Respawn.fi kertoo sinulle, rakas lukija, miten voit pukeutua niin kuin Aladdin ja viedä oman prinsessasi kotikaupunkisi yöstä voittajana kotiin.

1. Kaikki lähtee housuista. Aladdin on luottanut jo pitkään haaremihousuihin ja tänä keväänä ne tekevät comebackin.  Muiden muassa John Galliano on tuonut haaremihousut  kevään miesten mallistoon.  Haaremihousujen edelläkävijä Aladdin tuunaa pöksyt lisäämällä polveen paikan. Paikan saa näppärästi loihdittua esimerkiksi isomuorin hylätyistä verhoista. Mikäli verhoaineistoa ei löydy, käy tarkoitukseen myös tyynyliina, lakana tai vanhat alushousut. Pääasia on, että paikka on erivärinen, kuin housut. Kiinnitä paikka enintään kuudella tikillä.

Mainos

Kenkiä ei suositella käytettäväksi haaremihousujen kanssa. Suomen ilmastossa paljain jaloin kävely voi aluksi tuntua jännittävältä, mutta ajan kanssa jalkapohjat karaistuvat. Jalkapohjien nahkojen paksuutta voi tehostaa esimerkiksi säännöllisesti tulisilla hiilillä kävelyllä.

2. Ryhdikkyyttä ja väriä tämä trendsetteri tuo asuun värikkäällä vyöllä. Vyön tulee olla niin leveä, että se peittää navan. Vyöksi käy hyvin erilaiset pitkulaiset kangaspalat tai huivit. Vyön voi ommella housuihin kiinni tai pitää erillisenä asusteena, jota voi sitten sesonkien mukaan kivasti vaihdella.

3.  Tärkein asuste kaikista on tuhannen ja yhden yön silkkiliivi. Liivin tulee olla lian pieni, jottei se jätä mitään arvailujen varaan. Vaikka Aladdin ei nännejä omistakaan, me muut omistamme. Niiden tuleekin vilahdella liivien alta seksikkäästi. Liivejä löytyy muun muassa hyvin varustetuiden tavaratalojen lastenosastolta.

4. Aladdin käyttää ottomaanien suosimaa punaista Fez-hattua. Päähineen voi hankkia kätevästi lähes mistä tahansa Pohjois-Afrikkalaisesta kojusta naurettavan edulliseen hintaan. Niitä kannattaakin siis tuoda ystäville ja sukulaisille vaikkapa ystävänpäivälahjaksi tulevaa intiaanikesää odottaen. Aladdin käyttää lätsää kuitenkin ilman tupsua, joka tulee napsaista saksia tai mattopuukkoa käyttäen irti.

5. Aladdinin ei tarvitse värjätä  hiuksiaan, mutta vaaleaan pohjoismaalaiseen karvoitukseen väriksi sopii esmierkiksi Loréalin Excellence Crèmen Solid Black 1 -hiusväri. Jonathan Antin kustomoima kampaus kestää tuhannen ja yhden yön svengailut ja bongailut luontevasti. Kampaus viimeistellään Goldwellin Styling Craftsman hiusvahalla.

(6.) Jos haluat luoda pettämättömän Aladdin-tyylin, tarvitset ainakin apinan, persialaisen maton ja öljylampun. Helpoin näistä, eli öljylamppu, löytyy kätevimmin seconhand shopeista ja antiikkiliikkeistä. Persialainen matto on hintavampi sijoitus, mutta se toimii käsilaukun tapaan statussymbolina. Pieni 40×70 kokoinen matto käy hyvin. Vaikeimman asusteen, eli apinan, voi itselleen hankkia monella eri tapaa. Helpoiten apinan saat olallesi, kun suosit paikallisen taxidermaattorin täytettyjä elikoita. Todellinen Aladdin-wannabe hankkii harmaaposki mangabeynsä Ugandan sademetsistä.

Voilá! Nyt sinullakin on upea Aladdin -tyyli. Esittele asukokonaisuuttasi paikkakuntasi yöelämässä tai työpaikalla.

Artikkeli on vuodelta 2010.

Mainos