Mainos

Knerten – Puukamu, on Norjan vastine Vaahteramäen vipeltäjälle, ainakin mikäli uskoo kannen tekstiä. Pohjalla pyörivä tarina perustuu suosittuun lastenkirjaan, joka ilmeisesti on joskus lyönyt läpi paikallisilla markkinoilla.

Elokuvan aneeminen värimaailma vie suoraan 60-luvulle. Nelihenkinen perhe muuttaa maalle läpilahoon mökkiin alusvaatesuunnittelijaisän töiden vuoksi. Pikkuveli (Adrian Gronnevik Smith) on uudessa ympäristössä yksinäinen, ja löytää ystävän pienestä risukepakosta, jonka kanssa kokee monenmoisia seikkailuita.

”Näillä juonivyyhdeillä tarina toimisi huomattavasti paremmin tv-sarjana”

Vaikka elokuvan alku ei lyö itseään läpi katsojan tajuntaan täydellä teholla, lähtee homma kuitenkin liikkeelle, kun animoitu puu-ukkeli astuu kehiin. Hassu kepakko hymyilyttää vanhempaakin, ja toimivat seikkailukohtaukset päästävät katsojan ainakin osittain sisälle 5-vuotiaan ajatusmaailmaan. Mielikuvitusmaailma sisältää jännittäviä kohtauksia ja ilkeitä hahmoja, pimeästä metsästä puhumattakaan.

Mainos

Rinnakkaisjuonena elokuvassa kulkee supersöpö rakkaustarina naapurin prinsessan ja päähenkilön välillä. Toinen tarina tuo elokuvaan mukavaa ulottuvuutta, mutta välillä sotkee elokuvan kulkua pahasti. Kun vielä lisätään rinnakkaisjuonen rinnakkaisjuonena kulkeva tarina äidin hylkäämästä pikkupojasta, isoveljen uudesta tyttöystävästä, kauppiaan elämästä ja kukkulan takana asuvasta puusepästä, alkaa sopassa olla jo aika monta kauhaa. Loppujen lopuksi jää epäselväksi, mikä juonista oikeastaan oli se jota kuului seurata. Näillä juonivyyhdeillä tarina toimisi huomattavasti paremmin tv-sarjana.

”Tekonauru ja joidenkin näyttelijöiden roolit saavat niskakarvat pystyyn”

Elokuvan musiikki on kertakaikkisen toimivaa, tarttuvaa ja hyväntuulista. Suomeksi dubattu puhe on kohtalaista, mutta tekonauru ja joidenkin näyttelijöiden roolit saavat niskakarvat pystyyn.

Elokuva sopii vähän kaikille ja sisältää hyviä kohtia, mutta jättää kuitenkin vähän tyhjäksi ja sekavaksi. Naiskatsojien kannattaa olla hiukan varuillaan, sillä elokuvan välinpitämätön äitihahmo saattaa herättää piileviä äidinvaistoja. Eniten kuitenkin hämmentää se, miksei Norjan Eemeli tee ainuttakaan kepposta?

Lisämateriaalia on yllättävän paljon. Todella pitkä kulissien takana -osio sisältää kuvia tekovaiheesta, kommentteja näyttelijöiltä ja liikuttavia kuvia lapsinäyttelijöiden harjoituksista. Lisäksi mukana on ohjaajan haastattelu, sekä kuvia ja trailereita elokuvasta. Valitettavasti norja taittuu sen verran nahkeasti, että ei voi väittää saaneensa ekstroista kovin paljon irti. Vaikka osittain puuroutunut puhe olikin tekstitetty… norjaksi.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Puukamu
Edellinen artikkeliDie Hard Quadrilogy (BD-Box)
Seuraava artikkeliSaw VI (DVD)
Henriikka on nainen, joka toi peliarvostelut Respawn.fi:lle. Henriikka poimii viihdetuotteista epärelevantteja yksityiskohtia ja kyseenalaistaa kaiken.
puukamu-dvdKnerten - Puukamu, on Norjan vastine Vaahteramäen vipeltäjälle, ainakin mikäli uskoo kannen tekstiä. Pohjalla pyörivä tarina perustuu suosittuun lastenkirjaan, joka ilmeisesti on joskus lyönyt läpi paikallisilla markkinoilla. Elokuvan aneeminen värimaailma vie suoraan 60-luvulle. Nelihenkinen perhe muuttaa maalle läpilahoon mökkiin alusvaatesuunnittelijaisän töiden vuoksi. Pikkuveli (Adrian Gronnevik...