JAA

Rovaniemeläinen Jani on aloittanut huumeiden käyttämisen 14-vuotiaana.  Viisi vuotta myöhemmin Subutexiä murentuu ruiskuun jo päivittäin, ja Janin kaveri aloittaa päämäärättömän dokumentin kuvaamisen.

Janin arki muodostuu enimmäkseen pienemmistä ja välillä vähän suuremmista rötöksistä, sekä huumeiden hankkimisesta ja käyttämisestä.  Haaveissa siintää muutto ulkomaille, etenkin sen jälkeen, kun huumeisiin liittyvien valkojen perijät irroittavat kirveellä Janilta kaksi sormea.

Dokumentti on aito ja rehellinen kuvaus huumekoukussa elävän nuoren arjesta. Huumeet vääristävät kaverisuhteita, murtavat luottamusta ja saavat kaikki epäluuloisiksi. Paras ystävä voi olla huomenna pahin vihollinen. Mutta on Janilla hyviäkin hetkiä. Dokumentin aikana vilahtaa tyttöystävä, ja Jani puhuu useampaan kertaan käyttämisen lopettamisesta. Hän myös ymmärtää, millaisen taakan ja huolen on perheelleen asettanut. Vaikka loppujen lopuksi hän myöntää itse olevansa vastuussa itsestään. Perheellä ei ole mitään tekemistä hänen valitsemansa tien kanssa. Elokuvan aikana yllättyy monesti siitä, kuinka avoimesti Jani kykenee ajatuksiaan käsittelemään, ja kuinka järkeviä ne ovat.

Normi WC-käynti

Kolea rovaniemeläinen arki saa yllättävän käänteen, kun Jani ilmoittaa dokumentin kuvaajalle, että nyt tapahtuu lähtö. Kamera siis kassiin ja menoksi. Matka kulkee junalla Hollannin pössyttelyparatiisin kautta Pariisin subutextaivaaseen, josta puolestaan Välimeren rannalle. Matkustaminen saa Janin ajattelemaan uudelleen elämäänsä ja asioiden tärkeyttä. Huumeet muuttuvat vähäpätöisiksi ja ruiskut lentävät katkenneina alas kalliolta. Menneisyyttään ei kuitenkaan pääse pakoon, sillä rahojen loputtua tie vie takaisin Rovaniemelle ja vankilaan.

Kuvan vaikuttavuus muodostuu sen aitodesta. Tilanteet ovat oikeita ja tunnelma ahdistava. Käsivaralla kuvattu ja kameran mikillä äänitetty paikoittain sotkuinen materiaali vahvistaa elokuvan muutenkin sekavaa huumetunnelmaa.

Ainoa miinus elokuvassa on sen leikkaus. Toki on ymmärrettävää, että päämäärättömästi kuvattu materiaali on kohtalainen savotta, kun sitä lähtee kahlaamaan. Silti esimerkiksi alku oli niin hidastempoinen, että levy teki mieli pysäyttää ja lähteä katsomisen sijaan nukkumaan. Onneksi tempo kuitenkin myöhemmin nopeutui. Kun siirryttiin ulkomailla kuvattuun osioon, niin leikkaus oli kuitenkin jo niin nopeaa, että se hyppi paikasta toiseen. Koskaan ei ollut varma, missä milloinkin oltiin.  Tämä on voinut olla tietoinen tyylivalinta, mutta siinä tapauksessa se ei ole onnistunut.

Subutexia suoneen ja baanalle!

Kokonaisuudessaan elokuva oli ahdistavia ajatuksia herättävä ja pysäyttävä, mutta ei maailmoja mullistava.

DVD-lisämateriaaleista löytyy leffan sisältöä lisää noin puolen tunnin verran poistettujen kohtausten muodossa. Lisäksi mukana on tekstimuotoinen "Älä käytä huumeita, ne on tosi pahoja" -varoittelurimpsu, joka kohtalaisen turha, jopa ärsyttävä.

HL