Mainos

Renny Harlin saapuu Skiptrace-elokuvansa Suomen ensi-iltaan Mäntyharjun Ilokuvafestivaalille lauantaina 6.elokuuta.

Yllättävän hyvän, noin 60 miljoonan dollarin tuloksen ensi-iltaviikonloppunaan Kiinassa tehnyt Skiptrace-toimintakomedia saadaan tuoreeltaan nähtäville myös Suomessa.

Elokuva saa Suomen ensiesityksensä Mäntyharjulla ensimmäistä kertaa järjestettävien Ilokuvafestivaalien lauantai-illassa 6.8. klo 19 ja klo 21.

Mainos

Ohjaaja Renny Harlin saapuu elokuvansa ensi-iltaan Mäntyharjulle, josta haukankatseen omaavat fanit saattavat bongata miehen.

Kiinalais-hongkongilais-yhdysvaltalaisen elokuvan tuotantobudjetti oli noin 32 miljoonaa dollaria, joten leffa pääsi 60 miljoonan dollarin avaustuloksellaan hyvin plussalle.

Elokuvan pääosissa nähdään Jackie Chan ja Johnny Knoxville, Harlinin ohella suomalaisväriä elokuvaan tuo sivuosassa Knoxvillen tyttöystävänä nähtävä Sara ForsbergSkiptracen avaustulos Kiinassa on toimintatähti Chanin uran paras.

Skiptrace on Harlinin 19. pitkä elokuva. Seuraavaksi Harlin ohjaa suuren budjetin toimintafantasian Legend of the Ancient Sword.

Skiptrace saa varsinaisen Suomen ensi-iltansa 2. syyskuuta.

Elokuvan synopsis kuuluu seuraavasti:

Hongkongilaisetsivä Bennie Chan (Jackie Chan) on yrittänyt napata pahamaineista rikospomoa, Victor Wongia jo vuosikausia. Kun Wongin käskyläiset alkavat kiusata Bennien sukulaistyttöä Samanthaa (kiinalaistähti Fan Bingbing), on Bennien etsittävä käsiinsä ainoa mies, joka häntä voi auttaa: paljon ja nopeasti puhuva amerikkalainen uhkapeluri Connor Watts (Johnny Knoxville). Connorin löydyttyä epätodennäköinen taistelupari aloittaa viihdyttävän ja vaarallisen seikkailun Mongolian lumisilta vuorilta Gobin autiomaan hiekkadyyneille.

Mainos