Mainos

Tv-toimittaja April O'Neil (Judith Hoag) joutuu työpäivänsä jälkeen New Yorkin kaduilla vaikeuksiin rosvojoukon kanssa, kunnes hänet pelastaa iso kilpikonna. Taistelun tohinassa April menettää tajuntansa, ja kun hän herää, huomaa hän olevansa viemärissä, jossa häntä ympäröivät jättiläisrotta ja neljä isoa hormoonikilpparia. Pian kaikki on kuitenkin selvää ja April lähtee yhdessä teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien kanssa taistoon pahaa Silppuria vastaan, joka on suunnitellut kaiken valmiiksi New Yorkin kuseen saattamiseksi.

 
Pizzalla
 
"Ensimmäinen, suurin, numero yksi kaikkialla maailmassa" lukee Blu-ray-kannessa, jossa neljä ninjahuiveihin sonnustautunutta Muppet Show -hahmojen luojan Jim Hensonin kilppariasustetta tuijottaa viemäriluukusta. Ja tekstihän pitää paikkaansa. Muistan itse miten suuri Turtles-fani olin ainakin ensimmäisellä luokalla, jolloin kyseinen elokuva saapui elokuvateattereihin. Leffa oli piirrossarjan jälkeen jotain todella mahtavaa, mutta aika on tehnyt leffalle hieman hallaa.
 
Turtlesien taika on toki jäljellä, mutta kumipuvuissa hyppivät Josh Pais, Michelan Sisti, Leif Tilden ja David Forman näyttävät melko jäätäviltä. Nykyaikaisiin CGI-ukkoihin verrattuna jälki on jollain tasolla realistisempaa ja on sitä ainakin miellyttävämpi seurata, sillä koko ajan tulee miettineeksi "mitenköhän tämäkin on tehty?".
 
Tikku
 
Itse leffana ensimmäinen Turtles on varsin keskinkertainen. Sen juoni on hyvin itsestäänselvä ja nykyaikana helvetin kliseinen. Leffa on tosin suunnattu n. 6–12-vuotiaille pojille, joten eipä tuon kummoisempi tarvitsekaan olla. Katsojat ovat taatusti tyytyväisiä. Ja olivat ainakin vuonna 1990, jolloin elokuva oli jättimenestys koko planeetalla.
 
Puhelimessa
 
Ennen Michael Bayn uutta Turtles-elokuvaa, kannattaa ehdottomasti katsoa tämä alkuperäinen teräväpiirtoisena, isolta kankaalta, sillä nostalgiahuumaa on luvassa koko rahalla.
 
Lisämateriaaleista pieni miinus, sillä elokuvan tuotannosta kertovia dokumenttejä olis todellakin kaivannut nähtäväksi. Levyltä löytyy ainoastaan traileri ja kymmenen kuvan valokuvagalleria.
Mainos